St Martin

Pientä pintaremonttia

Serena kelluu vedessä. Takahytistä kuuluu vasaranpauke. Aivoihini hiipii pakostakin mielikuva meriveden täyttämästä takahytistä. Ja että vettä pulppuaisi koko ajan lisää peräsimen ympäriltä – vuotokohdasta, jota juuri tutkitaan. Tai tarkemmin sanottuna hakataan vasaralla ja taltalla.
Mielikuvaa ei paljon rauhoita, vaikka kannen keulaosaan on siirretty kaikki vesi- ja polttoainepytyt, köydet, vara-ankkuri ja jolla moottoreineen. Jolla on jopa täytetty merivedellä, jotta saatiin keulaan lisää painoa. Keulapiikkiin, sänkyymme siis, on survottu vastaavasti kaikki painavat tavarat, mitkä eivät kestä sadetta. Keula ui syvällä ja perä on ilmassa. Silti vasaran ääni on maaginen…

Diagnoosi on, että peräsinakselin ympärillä oleva hapero lasikuitu on jäänyt eläkkeelle ja se olisi korvattava nuoremmalla. Se suolavedellä kuorrutettu eläkeläinen lähtee vain kovalla moukaroinnilla irti. Ja jotta uuden lasikuidun saisi tarttumaan, on vanha maali irrotettava (lue pölytettävä) rälläkällä.
Lasikuidustukakku on tehtävä parissa erässä, että se ennättää kuivua.
 Kuulostaa helpolta, paitsi että siinä menee muutama päivä. Ja muutaman päivän olemme vankeina veneessä, sillä ”automme” on muissa tehtävissä siellä keulassa, vedellä täytettynä. Voisihan siinä vaikka kylpeä ajankuluksi…

Korjausapuna meillä on viime toukokuusta tuttu kaveri, jonka synttäreillä Hentti esiintyi Elviksenä. Sama kaveri, joka korjasi viimeviikolla Ivecon starttimoottorin nolla-ajassa. Ja kumosi kaikki aiempien saarten korjaajien kauhuskenaariot veneen ylösnostosta ja moottorin ylösnostosta!
Erikoistyökaluilla ja notkeilla käsillä hän sai rikkinäisen startin irti ja uuden tilalle. Ja ehkä asiaan vaikutti 16 vuoden ammattitaito moottoreista Hollannissa. Eli mitä tästä opimme – kannattaa kysyä ainakin neljältä ammattimieheltä, ennen kuin tiedät totuuden! Sikäli kun ongelman laatu antaa periksi kysellä niin monelta saarelta neuvoa…

Suzuki päätti sitten matkia Ivecon ongelmia eikä halua käynnistyä. Ja jos käynnistyy, niin sammuu varmuudella matkanvarrella. Joskus käynnistyy uudestaan tai sitten ei. Kuten eilen. Saimme onneksi hinauksen veneelle ystävällisiltä Puerto Ricolaisilta. Tulivat vielä tänään kysymään, miten perämoottorin kanssa menee. Vastasimme jolla keulassa vedellä täytettynä, jotta ihan hyvin. Paneudumme näet tänään toiseen ongelmaan. Mitä niitä samoja kokoajan vatvomaan.
Hymyilivät ymmärtäväisesti ja sanoivat, jotteivät veneilijältä ongelmat lopu. Luvattiin tavata jossain, kunhan päästään liikkeelle.

36 tuntia liikkeellä (DOM - ST Martin)

19.1 lauantai

Kello 15.30. Bimini pakattu kasaan. Jollan Suzuki saatu onnekkaasti peräkaiteseen kiinni ilman mereen lipsahduksia. Jolla hissattu nostinköydellä keulaan.   Iveco käynnistyy 12 naksahduksen jälkeen. Yli kuukauden meressä lillunut likainen ankkuriketju kolisee omaan luukkuunsa keulassa.

On aika kääntää kokka kohti merta ja jättää taakse Big Papa ja tutuksi tullut Portsmouth. Hyvästi uniikki Dominica. Jos vielä tavataan, olet jo varmaan täynnä rantahotelleja melanoomagrillaamoineen ja eurooppalaisine ruokalistoineen.

Purjehdusvarustukseksi riittivät aluksi hellevaatteet ja pelastusliivi. Viiden jälkeen saimme lisätä pitkälahkeista ja tuulenpitävää takkia. Tuuli ja aallokko tulivat käsi kädessä idästä ja tekivät purjehduksesta leikkiä herra puolikuun seuraillessa taivaalta. Iso purje ja genua puskivat Serenaan viiden solmun vauhtia tasaiseen tahtiin, näyttipä loki välillä 7 virran ollessa apurina. Tuuli pysytteli 10 m/s molemmin puolin. Uistin laahasi perässä ja lentokalat lentelivät iloisesti keulasta poispäin.

Matkaa St Martinille on reilut 180 mpk, reilut 350 km. Jos vauhtimme pysyy 5 solmun kieppeissä, matka taittuisi sinne alle 40 tunnissa. Vähän niin kuin pidemmän puoleinen lentomatka Suomesta Karibialle kaikkine pysähdyksineen, paitsi ohjauksen ja tarjoilun henkilökunta pysyi samana koko matkan. Tuskin hymyssä suin, vaan enimmäkseen haukotellen. Loman makuun päässyt miehistö joutui kovaan työhön ykskaks.

Klo 21.00 Styyrpuurin puolella näkyy Guadeloupe. Söimme tomaatti- mozzarella salaattia sämpylän välissä ja pari palaa suklaata jälkiruoaksi. Dominican vettä juomaksi. Planktonit hohtavat vedessä ja tähdet tuikkivat taivaalla. Serena jatkaa samalla purjevalikolla tasaista tahtia eteenpäin. Plotterin näytöllä näkyy sekä merikartta että tutka. Toisesta plotterista voi vielä varmistaa kurssin ja koordinaatit. Merkkaan lokikirjaan tasaisin välein sijainnin, tuulen ja veneen nopeuden, kurssin sekä tuulen suunnan. Samoin kuun ja auringon työvuorot.

Kello 01.00 Sijainti 16 14,2 ja 61 51,0. Kuu putosi taivaalta. Olemme torkkuneet huonosti lyhyitä pätkiä ja palelleet. Suolavettä roiskuu tasaisin välein kastellen vaatteita ja tehden silmälaseista sumeita. Squalleja ei ole tullut laisinkaan ja samat purjeet ovat vetäneet meitä eteenpäin.

Kello 7.00 Auringon ensisäteet osuivat Montserratin vihreään seinämään. Yön aikana ei juuri muita kulkijoita näkynyt, vain yksi rahtialus.  Aamupalan laitto keikkuvassa veneessä vaati mehupurkin lentämisen lattialle, mutta onneksi jogurtit pysyivät kupeissaan. Vaihdoimme genuan pykälää isompaan malliin. Ensimmäinen yö oli voitettu.

20. Tammikuuta.
Kello 15.30. Vuorokusivauhdiksi saatiin hyvä 124 mpk. Kuu tuli taas työvuoroonsa puolikkaana ja lippalakin muodossa, ihan nurinpäin kotimaan kuuhun verrattuna. Muutama purjevene näkyi taivaanrannassa, muuten saimme olla rauhassa. Väsytti, vaan uni ei tullut kuin pätkinä. Tottumattomien puuhaa. Ilta ja yö menivät saman käsikirjoituksen mukaan, ruokana kaalipataa. Saaret tulivat, olivat ja hävisivät purjeveneen sivusta. Olimme ohittaneet kuusi saarivaltiota Dominicasta lähdettyämme ja St Martinin  valot alkoivat loistaa iltakymmenen aikaan. Laskimme ankkurin Marigot Bayn pohjaan kello 03.30 valonheittimellä tarkistettuun paikkaan. Takana oli 36 tuntia ja 190 mpk.
Nopea suihku uimatasolla huuhteli iholta suolan pois ja oli aika mennä nukkumaan. Ankkurivahti aloitti työvuoron kello viisi.

Dominica for this time

Viimeiset viisi viikkoa samalla saarella

Kun kyselimme joulukuussa maahantulopapereita täytellessä, saammeko olla maassa viisi viikkoa yhtäsoittoa, virkailija katsoi meitä epäuskoisesti. Luulimme hetken, että se on liian pitkä aika. Mutta kun kysyimme varovaisesti, onko se ok, hän ilmoitti sen olevan - ihmetteli vain kovasti, mitä me teemme niin pitkän aikaa…

Tänään kirjauduimme ulos maasta ja virkailijalla oli taas sama ihmetys kasvoilla, kun selvisi meidän viettäneen niin monta viikkoa täällä. Vaan eipä se kotimaa ole monenkaan mielestä niin erikoinen paikka, ruohohan on aina vihreämpää aidan takana, joten kaipa hänkin menisi mieluummin Guadeloupeen.

Joulun vietto täällä oli kovin erilainen kotimaahan verrattuna. Jouluaatto oli tavallinen arkipäivä, paitsi illalla 22.30 ihmiset menivät kirkkoon ja juhlivat siellä tanssien ja laulellen yli puolenyön. Kirkon jälkeen mentiin kotiin syömään ja tanssimaan. Reggae ja soca soi aamukuuteen saakka. Ne onnekkaat lapset, joiden vanhemmilla oli varaa ostaa joululahjoja, saivat ne joulupäivänä. Lapset leikkivät ja vanhemmat kai nukkuivat raskaan yön jälkeen.

Uusivuosi meni suurin piirtein samalla kaavalla, ensin kirkkoon ja sitten kotiin. Kadut olivat puolenyön jälkeen hiljaisemmat, kuin Paraisilla sunnuntai- iltapäivällä. Raketin virkaa tekivät hölmöjen veneilijöiden ampumat hätäraketit.

Täällä muuten tummat haukkuvat toisiaan reippaasti. Kadulla se tummempi-ihoinen saa kuulla olevansa fu_king neekeri tai Black, Blackie jne. Koko homma on melko koomista, sillä meidän mielestä suuria värieroja ei edes ole.

Surullisena seuraamme, miten muovia poltetaan ja roskia heitetään tienvieruksiin. Kertakäyttöastioita käytetään valtavia määriä ja niitä löytyy niin merenpohjasta kuin metsistä. Panttipulloja ei tunneta, ellei Kubulia lasketa. Niinpä muovisia juomapulloja on joka puolella. Eräs veneilyopas neuvoo silppuamaan ne pieniksi ja heittämään mereen – on siinäkin neuvo!! 

 

Viimeisten viikkojen aikana olemme syöneet ulkona enemmän kuin viimeisen vuoden aikana yhteensä.  Täällä yleisin ruokalistalla oleva ruoka on kyllä ”eijoo”. Listalla voi olla 20-30 vaihtoehtoa, mutta keittiöstä löytyy vain kaksi…

Olen löytänyt vihreät banaanit keittiööni. Ne käyvät salaattiin perunan asemasta. Ja paistettuna curryn kanssa lisukkeeksi ihan minkä ruoan kanssa vaan. Niitä voi keittää kuorineen tai ilman ja maku on ihan kuin tutussa perunassa.

Tänään täytimme dieseltankit (optimistit, jos vaikka Iveco toimisi..) ja keräsimme sitruunaruohoa varastoon sekä täytimme vesipyttyjä Dominican hyvällä vedellä. Huomenna tankkaamme torilta tuoreita vihanneksia ja hedelmiä verkot ja astiat täyteen. Vene alkaa siis olla lähtökunnossa.

Kadulta saa hyvää juomavettä, jos hauis vaan jaksaa

Sitruunaruoho

Jos ei Ivecolla, niin onneksi on lauta

Lähteminen näin monen paikallaanoloviikon jälkeen on vaikeaa, mutta pakollista. Tuulet näyttävät lupaavilta huomeniltana ja sunnuntaina, joten teemme noin 2 vrk matkan suoraan St Martinille. Siellä meillä pitäisi olla apu valmiina starttimoottorille. Hyvin nukuttujen öiden jälkeen tulee olemaan rankkaa valvoa taas yöpestissä. Tuskin siinä äänikirjatkaan pitävät hereillä…

Kuvasatoa viimeajoista

Lahjalauta, jota aion opetella käyttämään

Lahjalaituri toimitettiin kuvana, toteutus Suomessa myöhemmin

Rantapartyissa lahjakoru kaulassa

Lounasaika

Minut kruunattiin ja merkattiin ilmapallolla

Matkalla veneelle

Kokki James grillasi juhlaruokia

Tutustuminen lahjakorun tarinaan

Paikallista juhlaruokaa

Dominicalaista karnevaalitanssia

Kankainen Suomenkartta lahjaksi

Roseaun torilla

Hotelli Rejens ulkoa ja sisältä

Lahjoitimme Suomenlipun opaspoikien juhlapaikalle muistoksi

Dominican jälkimaininkeja

Dagen efter

Juhlat saatiin juhlittua ja kaikki vieraat ovat kotona tai ainakin matkalla sinne. Toivottavasti heillä on kotiinviemisinä erilainen lomatarina kerrottavana, kuin se tavallinen aurinkorantatarina.
Aika vieraiden kanssa meni nopeasti ja usein oli sellainen ”time share” olo – olisipa voinut olla vielä enemmän kaikkien täällä olevien kanssa. Mutta sama tunne se on yleensä kaikkien ylioppilas- ja hääjuhlien jälkeenkin – ikään kuin olisi raapaissut vain pinnalta ajan puutteen vuoksi.
Suuri Kiitos kaikille tänne saapuneille – oli hienoa vanheta teidän kanssa!

Tänään kävimme hyvästelemässä hotellin henkilökuntaa ja respatytöllä tuli kyyneleet silmiin halatessamme ja niin tuli minullakin. Aito välittäminen tällä saarella on yksi niistä parhaimmista puolista.

Kadulla kävellessä iäkäs mieshenkilö sanoi tunnistavansa jo meidän kasvot, sen verran monta kertaa ne ovat näkyneet katukuvassa. Valkoihoinen kun on näet tummaihoisen silmissä aina samannäköinen ja päinvastoin.  Kehuimme kilvan maan kauneutta ja antimia. Hän houkutteli meitä ostamaan maata, jota vielä nyt saa edulliseen hintaan. Kiitimme kohteliaasti ja lupasimme miettiä asiaa.
Itse asiassa hotellissa asui eurooppalainen pariskunta, joka rakensi taloa lähiseudulle. He kertoivat mielellään projektista. Osa vieraista innostui sen verran, että kävimme katsomassa myytäviä tontteja.
Tässä muutama info sinulle sinne kotisuomeen, jos taskussasi sattuu olemaan ylimääräistä rahaa ja haluat varman sijoituskohteen…

Tontit ovat reilun 700 m2 suuruisia. Cotton Hill niminen paikka on vilpoisella mäenrinteellä, josta on hieno merinäköala Portsmouthin lahteen.

 Tontin saat 25 000 eurolla. Hinta sisältää sähkön, veden- ja viemärin tontille. Ja tietenkin tien. Liittymät vedelle ja sähkölle ovat noin 50-80 euroa.  Tienhoitokustannukset ovat jatkossa nolla. Lämmityskuluja ei tarvitse laskea eikä lumitöitä tehdä!
Vakuutusmaksu määräytyy talonarvon mukaan - 2 e/300 e eli uuden reilun 150 m2 talon vakuutusmaksu vuodessa olisi 500 euroa, jos osasimme laskea oikein.
Talon rakentaminen avaimet käteen periaatteella maksaa 100 000 molemmin puolin ja aikaa menee 6-8 kuukautta, riippuen haluatko luksusta vaiko tavallista.
Ja jos haluat itse osallistua rakentamiseen, apuriksi saat työmiehen, jonka päiväpalkka (!)) on 7-20 euroa. Työnjohtaja veloittaa vastaavasti 50 euroa päivässä.
Kaikki paperit maanostosta ja talonrakennuksesta tehdään lakimiehen kanssa ja omaisuus periytyy perillisille normaaliin suomalaiseen tapaan, näin meille kerrottiin.

Jos haluat viettää vain osan vuodesta täällä, voit sopia vartioinnista ja talon sekä puutarhan huollosta paikallisten firmojen kanssa. Päivittäiset käynnit talolla tuuletuksineen ja pihanhoitoineen maksavat 200- 250 euroa kuukaudessa.
Vaikka maata myydäänkin täällä kovaan tahtiin, toivon, ettei käy niin kuin Euroopan aurinkorannoilla – alkuperäiskansaa ei juuri tapaa  maan vaihtaessa omistajaa…

Meidän jalkojen alle kuitenkin riittää vielä vesi ja purjevene, eikä lompakossakaan ole maan ostoa varten rahaa, joten suuntaamme loppuviikosta kohti pohjoista. Seuraavan määränpään kriteerinä on veneennosto mahdollisuus ja hyvä koneenkorjaaja…