Kaksi viikkoa Dominicassa Rajahalmeiden silmin

Kylläpä olemme onnekkaita,

kun ystävänämme on tuollainen noita.

Ei Sinulta Arja virtaa ja energiaa puutu.

Älä siis milloinkaan tuosta muutu.

Sait meidätkin kaikki tulemaan tänne,

on välillämme siis vahva jänne.

On mielessä kaikki nuo yhteiset hetket,

vaput, joulut,pääsiäiset ja uudenvuoden retket.

Olet aikamoinen viisikymppinen pakkaus,

jonka elämää ohjaa kait tarmo ja rakkaus.

Jos kaikki ihanat ominaisuudet ois tähän kirjattu,

niin laajudessa toiseksi ois jäänyt Raamattu.

Juttu tää meillekin kaikille selvis,

sullahan on kanssasi ihan ehta Elvis.

Sun vierelles ei sopisikaan mikään tavallinen höntti,

Onneks kanssas purjehtii sun oma rakas Hentti.

Siis suotuisilla tuulilla onnekkaasti eteenpäin.

Paljon Onnea toivotan sulle Arja ystäväin.

Nyt on runot kirjoitettu ja perheemme blogi jatkuu hieman toisella teemalla. 

Synttärisankarimme Arja on ruokkinut meitä hienoilla kertomuksilla ja valokuvilla mitä erikoisimmista paikoista. Kaikille on varmaan muodostunut kuva matkasta, joka vastaa odotusten ja unelmien täyttymyksestä. Ja näinhän se on. Niinpä meidänkin perhe lähti matkalle laukut  täynnä turhia tavaroita ja unettoman yön rasitus takaraivossa. Innostus oli käsin kosketeltava, kun Arin ja Ansun Volvo saavutti Seutulan lentokentän.  Matka Lontoon kautta Barbadokselle  sujui hitaasti mutta varmasti ja yön yli nukuttuamme tutustuimme hieman paikkakuntaan. Päällimmäiseksi muistoksi jäi autojen jatkuva äänimerkkien käyttö meidän kohdallamme – ihan vain tervehdyksen vuoksi. 

Sitten asiaan. Saavuimme vaappuvan lennon jälkeen kohteeseemme Dominican saarelle. Maahantulo juhlallisuuksien jälkeen alkoi  matkalaukkujen metsästys. Kolme löytyi – kolme oli kadoksissa, tasapeli per perhe. Matkaseurueeseemme liittyi nimittäin Barbadokselta häämatkalla hurjasteleva nuori aviopari Ansun sisko Jennifer ja puoliso Rolf. Sitten alkoi välien selvittely, neljä vastaan yksi. Kaikki vähääkin englantia osaavat matkalaukkujen omistajat kertoivat näkemyksensä asiasta ja pokerinaamainen  kadonneiden laukkujen metsästäjä ihmetteli, kauankohan ne jaksavat mesota. No, myrsky tyyntyi aikanaan ja  nousimme meitä odottavaan taxiin. Matka hotelliimme oli melko mutkikas. Tällä saarella autoista kuluu yhtaikaa vain kaksi rengasta – kaksi muuta on ilmassa lepuuttamalla itseään. Tiet ovat niin mutkikkaita, että joka toisessa mutkassa tulee itseään vastaan. Matka esim. tällä systeemillä matka Paraisilta Turkuun olisi noin sata kilometriä. Maasto on korkeuserojen ja jokiuomien sekä kaikkialla kasvavan sademetsän johdosta varsin vaikeasti hallittavissa. Mutta eipä se elämää tunnu haittaavan. Hotelli, jonka Arja ja Hentti olivat meille varanneet,  oli varsin upea. Tutustuttuamme paikalliseen tasoon arviomme muuttui luxus-luokkaan. Joten välikiitokset siitä. 

Tapaaminen oli normaalinomainen -  sisältäen monet halaukset ja kaikkien yht`aikaiset kovaääniset  ja tunnelmaan sopivat  tervehdykset. Seuraavana aamuna oli luonnollisesti pakko syöksyä lähimpään kaupunkiin, joka kantoi nimeä Portsmouth. Siinä sitten meikä manne luuli yht`äkkiä saapuneensa vanhaan amerikkalaiseen villinlännen kylään. Ainoastaan hevosten vaihtuminen autoiksi palautti allekirjoittaneen takaisin nykyhetkeen, mutta meno oli kuitenkin yhtä hurjaa kuin Pecos Billin  aikana. Juuri etsiessäni ensimmäistä kapakkaa, tempaisi naisseurue meidät mukana olleet herrasmiehet sisään ensimmäisen eteen tulleeseen peltihökkeliin ja siitä sitten alkoi vimmattu vaatteiden hypistely ja sovittelu. Puolenpäivänaikaan,  epätoivon ollessa jo käsin kosketeltavissa, pääsimme vihdoin maistelemaan saaren ainoaa järkevää tuotetta, nimittäin Kubuli-olutta. Elämä juhlia odotellessa jatkui suunnilleen samanlaisena. 

  

Isäntämme olivat onneksi järjestäneet erilaista johdettua ohjelmaa eri päiville, joten aivan peltikojusta toiseen vaelteluksi päivät eivät menneet. Eräs retki vei meidät monien mutkien jälkeen saaren pääkaupunkiin Roseauhun.  Kartalta kaupunki näyttää ruutukaavoineen varsin selkeältä, mutta ihmiset, tunnelma ja liikenne tuovat mieleen jonkin asteisen kaaoksen. Ihmiset ovat sydämellisen ystävällisiä, tunnelma syntyy korvia huumaavasta regee- musiikista ja liikenteellä ainoana sääntönä näytti olevan se, että toisen päälle ei saanut ajaa. Hurjin rangaistus autoilijalle lienee se, että äänitorven käyttö kielletään määräajaksi.  Mutta elämä jatkui ja saapui juhlapäivä.

Juhla aloitettiin hotellilla nauttimalla kuohuvaa juomaa ja toivottamalla onnea syntymäpäiväsankarille. Osa virallisista muistamisesta toteutettiin saman tien. Ylläoleva runo Arjalle oli muun muassa niin mukaansatempaava, että runon kirjoittaja ja esittäjä liikuttui jokaisen säkeen jälkeen sydämen pohjasta asti. Sitten siirryimme varsinaiselle juhlapaikalle. Meitä odotti hiekkaranta, kauniisti välkehtelevä meri ja lämmin auringon paiste. Mitäpä muuta onnistuneelle karibian juhlille voi odottaakaan.  Jatkettiin puheiden,  onnittelulaulujen ja lahjojen jakelua – varsinaiset juhlat olivat alkaneet. Ja millaiset juhlat?

No tunnelma oli kuin hurmalan häissä – syötiin, juotiin ja tanssittiin. Ruokaa oli monenmoista herkkua, ruokajuomaksi alkoholittomien juomien valikoima oli niukahko ja viihdyttävä puheen sorina ylitti varmasti kahdeksankymmentä desibeliä. Ruokailun jälkeen siirryttiin viihteelle. Muutaman rohkaisevan esitanssiesityksen jälkeen olikin täysi hulapalo käynnissä. Tunnelma oli kuin härkätaisteluareenalla. Hiki valui ja hiekka pöllysi. Kaikilla oli hävyttömän hauskaa ja juhlat jatkuivat. Nehän olivat alkaneet kello kahdelta iltapäivällä. Loppumisajankohtaa en lukuisista kyselyistä huolimatta pystynyt selvittämään – ainoa varma asia oli se, että oli pilkkopimeää. 

Kaikki selvisivät raportin mukaa kommelluksitta yöpuulle. Että semmoiset olivat Arjan syntymäpäivät puolueettoman tarkkailijan silmin.

Alkoi arki ja pikkuhiljaa juhlaväki alkoi pakata matkalaukkuja kotimatkaa varten. Meidän perhe jaksaa olla kaikista kauemmin. Siitä on se hyöty, että saamme osallistua muiden lähtijöiden lähtiäisjuhlallisuuksiin. Maksahan siinä joutuu koville, mutta kestämme sen mukisematta, onhan juhlien jälkeisenä loma-aikana vielä monta hauskaa kerrottavana, mutta viisaampien kehotuksesta jätän ne toiseen kertaan. Vihdoin 15.1.2013 Arja ja Hentti luultavasti vilkutttavat todella innokkaat lähtövilkutukset. Rauha  palautuu Serenan väelle.

Kiitoksia ihanasta lomasta ja huolenpidosta toivoo Tuija ja Esko. Tavataan maitolavalla!