Internetti paitsiossa Borkumissa

Borkumin saari tuli tutuksi ja oli aika lähteä eteenpäin. Olemme oppineet tulkitsemaan vuorovesitaulukoita ja matkaan saimme myötävirran, mutta vastatuultakin oli odotettavissa. Aallokko oli melko korkeaa, välillä aaltojen noustessa neljän metrin korkeuteen ja vastatuulella se ei ole niitä kaikkein nautinnollisimpia alkuja matkalle. Mutta pian saimme sivutuulen ja matkanteko oli helpompaa. Olimme jättäneet määräsataman vähän auki, jos ennätämme Hollannin ensimmäiseen sulkuun illaksi, hyvä niin, ellei, jäämme siihen lähelle yöksi. Ja niinhän se on täyteen pakatun Serenan kanssa, ettei sillä kiidetä aalloilla vaan saavuimme Lauwersoogiin juuri kun sulku suljettiin yöksi – ehkä parempi niin, saamme vähän tutustumisaikaa systeemeihin. Parkkeerasimme Saksalaisen ja Ruotsalaisen veneen väliin ja Tom Tukholmasta jäi juttusille hetkeksi. Mukava kaveri ja kutsuimmekin hänet kylään illemmalla. Tom on matkalla välimerelle ja jatkaa matkaa täältä yksin jonkun aikaa, kunnes saa taas seuraa kuukauden päästä. Taiteilija hänkin, säveltäjä näet, ja niinpä meillä ilta sujui rattoisasti matkakertomuksia vaihdellen. Me luulimme olevamme ainoat hullut, joilla on äänentoistolaitteet mukana, mutta Tom laittoi vielä paremmaksi – hänellä on studio mukana matkalla, jotta voi säveltää ja trumpetti sekä keybordikin löytyy. Jos jatkamme kanavia pitkin yhtä matkaa, voivat pojat heittää keikkaa duona. Itse Hollannista olen tässä vaiheessa nähnyt vain vierasvenesataman ja muutamankilometrin kävelylenkin verran, mutta heidän vanhat puuveneensä ovat uskomattoman hienoja asuntoja. Niillä lienee joku nimikin… Mutta he liikkuvat yleensä ryhmissä ja veneet ovat leveitä, matalassa vedessä kulkevia ja kookkaita. Tunnelma veneissä näyttää olevan kotoisa, siellä on kukkia, yrttejä, lamppuja, kotieläimiä ja lapset juoksentelevat laitureilla kuin Suomalaislapset kotipihoillaan. Joskus veneen voi nähdä ajettuna hiekkatörmälle odottelemaan nousuvettä ja sillä aikaa perhe tekee kävelylenkin tai vain rentoutuu. Näyttävät nauttivan elämästä nuo Hollantilaiset. Täällä näkee paljon pyöräilijöitä. sillä tästä ohi kulkee suosittu Norht sea cycle route, noin 600 km pitkä reitti, vähän kuin meillä kotosaaristossakin, saaria, lauttoja ja mannerta vuorotellen. Osalla on lapsi mukana takana kulkevassa vaunussa ja kilpapyörät ajopelinä, olisipa kiva nähdä videokamerasta, miten lapsen kutrit hulmuavat kurveissa ja alamäissä… Veneessä on jo ollut jonkun aikaa dieselin haju, jonka Hentti on kuitannut miesmäiseen tyyliin ”kuvittelitko, että täällä tulee tuoksumaan parfyymi neljän vuoden ajan”. mutta karu totuus paljastui, kun tutkimme asiaa. Nimittäin dieseltankin pohjaproppu vuosi ja jos se sattumoisin olisi viallinen sitä väännettäessä, voisimme kylpeä tänään vähän kalliimmin, sillä yli sadasta litrasta riittäisi kyllä molemmille. Varovainen veivaus ja valmiuksissa paljon vauvan vaippoja (on todettu hyvin imukykyisiksi moneen paikkaan) ja putkimiehen teippiä jenkojen väliin ja äkkiä kiinni. Pieni rukoushetki ja uskalias kurkistus tankin viereen – ei vuoda! Toivotaan, että patentti pysyy jonkun aikaa. Ja sitten oli vielä ne vanhat samat ongelmat septin kanssa (terveisiä vaan viime kesän miehistölle).  Aina vuotaa jossain päin venettä ja klemmareita saa kiristellä siellä täällä ja yleensä se tietää täyskaaosta, sillä kaikki tavarat on siirrettävä pois paikoiltaan. Mutta kai se on fakta, että huoltaa saa, kun koti on kokoajan liikkeessä ja välillä kovassakin pomputuksessa. Borkumissa netinkäyttö oli hankalaa ja kuvien siirto mahdotonta, niinpä luovutin ja katson miten asiat täällä Hollannissa sujuu. Yleensäkin olen todennut prepaidien löytämisen melko hankalaksi ja satamissa on onnettomat nettipalvelut. Arvostakaa siellä kotona ja työpaikoilla toimivaa nettiä!!!!!

Itä Friisinmaan helminauhasaaret

Helppo parkkeeraustapa

Kapeat väylät hiekkasärkkien välissä

Saimme vihdoin Cuxhavenista sopivan tuulen ja virran, joten jätimme paikan ja päätimme samalla jättää Helgolandin väliin, sillä odotellessa olimme menettäneet aikaa. Matkaeväiksi olimme saaneet poikkeuksetta kaikilta neuvon – älkää luottako plotteriin tai merikorttiin – luottakaa vain olemassa oleviin poijuihin! Syvyydet vaihtuvat koko ajan ja merenpohja liikkuu virtojen mukana, joten tilanne elää. Neuvo tuntui hassulta Suomalaisen silmin, mutta kyllä he tiesivät, lähestyttäessä Itä Friisinmaalla olevaa Borkumin saarta näimme hiekkasaarekkeita ja vettä joka puolella, ja tosiaan ajolinja oli turvallinen vain poijujen välissä . Olimme tehneet taas matkaa yli vuorokauden, vuoroin purjeilla, vuoroin koneella, niin myötä- kuin vastavirtaan, näkemättä juuri muuta kuin hylkeitä, lintuja ja merta, siksipä tuntuikin, että saari sijaitsee keskellä ei mitään.  Matkan aikana luo mielikuvaa tulevasta ja tällä kertaa kuvittelimme saaren pieneksi ja idylliseksi ja järkytys oli melko suuri kun aloimme saada näköpiiriin korkeita kerrostaloja ja hiekkarantaa massoittain ihmisillä kansoitettuna, aivan kuin Italian Riviera tahi Cannesin filmijuhlat. Satama-allas sen sijaan oli rauhallinen ja sen korkeat reunat olivat juuri paljastuneet laskuveden myötä, näyttäen valtaisat kerrokset ostereista, meritähdistä ja taskuravuista muodostuneista seinämistä. Siitä olisi voinut poimia lounasainekset, jos sattuisi pitämään moisista. Lämpö oli pitkästä aikaa saavuttanut meidät ja oli ihana lähteä tutustumaan paikkaan vain kesävaatteet päällä. Saimme kuulla keskustan olevan n. 6 km päässä mutta bussi menee sinne ja uskokaa tai älkää – täällä on jopa junayhteys keskustaan! Pyörä on kuitenkin suosituin kulkuväline täällä ja tutustuimme saareen vuokrapyörillä. Saaren koko on n.36 neliökilometriä ja kaikkiaan hienosti kivillä ja laatoilla päällystettyjä pyöräteitä on 130 km, joista otimme tuntumaa puoleen. Saari on tunnettu linnustostaan ja bongasimmekin tuulihaukan, ristisorsan ja sepelhanhen. Hevosia täällä on joka puolella, joko ratsastuskäyttöön tai vaunujen eteen. Asukkaita oli 1800- luvun alussa vain 406, mutta vuosisadan loppupuolella Tri Ripking keksi saaren terveysvaikutukset ja saaresta tuli sittemmin suosittu turistikohde. Nykyisin saarella asuu pysyvästi 5000- 7000 asukasta, luku vaihteli, riippuen keneltä kysyi ja kesäisin määrä kuusinkertaistuu. Kävijöitä saarella oli v.2004 240 000! Se siitä pienestä ja idyllisestä mielikuvasta. Mutta saari on viehättävä ja tosiasiassa lyhyen matkan päässä mantereesta, siksipä monella onkin kakkosasunto täällä. Erikoisuutta saarelle tuo sen erilaisuus nousu- ja laskuveden aikaan, pinta-alan suuruus vaihtelee rajusti eikä paikkaa tunnista helposti samaksi. Eläminen täällä Saksassa ei tule kalliiksi, laitan muutaman hintaesimerkin: Verkkomeloni 50 senttiä, Jägermeister iso pullo 9 euroa, banaanit 78 senttiä kilo, useat viinit alle 2 euroa, säilykepurkit 20 senttiä ja bussimatka 20 km 2 euroa.  Hintavertailussa merikortit Suomessa taitavat olla edullisempia, saavat varmaan painaa niitä samoja vanhoja syvyyslukemia joka kerta…

                                               

Sataa sataa ropisee

Avain puhtauteen

Time is money

Majakkalaiva

Wau mikä kerrostalon alakerta

Kaunis apteekkirakennus

Tour de Cuxhaven

Paljon strandkörbejä

Strandkörbe -kahdenistuttava katettu lepotuoli esiinvedettävillä jalkatuilla sekä pöydällä, vain 9 e pv

Leivinliinalla on käyttöä

Monikäyttöpatani

Aamulla taas se sama sade, keinunta ja tuuli riepotteli venettä. Aamu meillä Serenassa tarkoittaa nykyisin klo 9-11.00, jollei olla lähdössä purjehtimaan. Onkohan vierasvenesatamien vesiin laitettu unilääkettä, jota saamme tasaisesti pitkin päivää ruoan mukana - niin hyvin uni maittaa veneessä. Ehkäpä suihku piristäisi, niinpä pakkasin shampoot ym.tilpehöörit laukkuun,lisäksi pyyhe sekä  puhtaat vaatteet  ja astuin vettä kelluvalle kannelle, loikkasin veneen sivusta laiturille ja aloitin matkan suihkurakennusta kohti, silmäillen samalla oliko uusia veneitä saapunut ja mikä lippu heiluisi salossa. Suuri Norjan lippu ja yksi Englannin lippu oli ainakin tullut meidän odottavien seuraksi. Laiturimatka vie viitisen minuuttia per sivu ja siinä ennättää toivottaa monelle guten morgen, moi,hello tai jotakin muminaa. Itse suihku - ja sähköpalvelut ovat villi sekoitus insinöörien ideoita, täällä on käytössä Tally-kortti, jonka voit ostaa hafenmaisterilta 10 eurolla (pantti) ja automaatissa voit ladata siihen suihku- ja sähköaikaa. Kortti toimii ovenavaajana, suihkunavaajana ja sähkön toimittajana. Automaatti palauttaa lähtiessä pantin ja liiat ladatut rahat -näppärä systeemi, kunhan sen ymmärtää. Oli siinä naapurikopissa nainen, joka laittoi kortin lukijaan, riisuitui rauhassa ja yritti avata suihkun, mutta kortti olikin jo nollilla. Joissakin satamissa suihku toimii kolikoilla, joissakin se kuuluu hintaan ja yhdessä oli jopa niinkin yksinkertainen kuin avain oveen, tosin lukko oli laitettu tietenkin kiusallaan siten, että avainta käännettiin vasemmalle. Onneksi kaikilla näyttää olevan yhtä paljon ihmettelemistä millä systeemillä tänään suihkuun.                                                                                   Tänään lainasimme sataman tarjoamia polkupyöriä ja ajelimme ympäri kaupunkia neljän tunnin ajan. Kyllä siinä ennättää nähdä kaupunkia ihan eri tavalla kuin kävellen. Kävimme kalastusmuseossa ja kyllä ennen vanhaan on ollut rankkaa olla kalastaja. Henkensä kaupalla ovat kalastelleet Islannin vesillä, useita aluksia jäi sille tielle ja osa tuli suurien saaliiden kanssa onnellisesti kotiin. Ajelimme rantaviivaa pitkin, jossa paikalliset viettivät sunnuntaipäivää ulkoillen, osa laskuveden tuomalla hiekalla kävellen, osa istuen ravintoloissa ruokaa nauttien. Saimmepa näköpiiriin hylkeenkin, joka myöhemmin snorklaili satama-altaassa. Tänään oli vuorossa lahjaresepteistä Bearnaisepata, bearnaisgryta på svenska ja valkosipuli leipä alkusalaattina tuoretta rucolaa tomaattien kera – kyllä maistui ulkoilun jälkeen. Kaikille tilaihmeitä kaipaaville täytyy kehua Risolin pataa, jonka löysin Turun Anttilasta. Padan voi laittaa uuniin ja kansi toimii myös paistin pannuna ja koko helahoito on teflonintapaista, joten ei tartu paistaessa kiinni. Saimme eilen hyviä neuvoja mukavilta Hollantilaisilta ja neuvoimme parhaat paikat kotosuomesta, jonne he suuntaavat ensikesänä veneellään. Meillä riitti ihmettelemistä, että syvyydet täällä muuttuvat virtojen takia kokoajan niin paljon, että merikartat uusitaan joka vuosi, eikä sekään ole tarpeeksi usein ja heillä oli vastaavasti ihmettelemistä meidän kareissa ja vakiosyvyyksissä. Niin erilaiset ongelmat veneilijän silmissä.

Cuxhaven

Tuuli ulvoo satamassa, vene keinuu tauotta ja lepuuttajat saavat tehdä kovaa työtä pitääkseen veneen irti laiturista. Yöllä herään tasaisin välein ihmetellen olemmeko vielä kiinni laiturissa. Säätieto lupaa kovien tuulien jatkuvan, aallokon korkeus on tällä hetkellä 3.5 m ja vettä sataa tasaisin väliajoin ja niinpä satamasta ei monikaan halua ulos. Ajanvietteeksi jää lukeminen tai kirjoittaminen, rohkeimmat lähtevät ulos, kuten me.  Reippaat 3 tunnin kävelymatkat kaupungilla käyvät liikunnasta ja aina repussa on jotain kannettavaa, eilen sain vihdoinkin mainoskyltin parturipalvelulle – odottelen vaan sään paranemista, jotta voisi avata salongin laiturille. Tänään bongasimme liejukanan, rörhöna på svenska, ja olihan se aika vekkulin näköinen lintu, sanovat sen olevan nokikanan serkku. Siroin säärin se tepasteli melko kesyin askelin kirjaston lammen rannalla. Suomessa niitä löytyy n. 100-200paria, joten eipä ole tullut törmättyä aiemmin moiseen. Paikalliset konditoriat vievät minulta jalat alta ja tajunnan päästä, kaikkihan tietävät heikkouteni  pullanomaisiin tuotteisiin.  Onneksi on Hentti mukana kiskomassa minua pois puodin ovelta – tosin mallastuotteet vetävät häntä rajusti bierstubea kohti. Saimme kutsun Hollantilaisten veneeseen – lupasivat kertoa  vuorovesistä ja mansikkapaikoista. Mukaan tarvitsee vain ottaa omat juomat….
Päivä ruoka valittiin taas lahjaresepteistä ja tällä kertaa muistelimme purjoperunakeittoreseptin antaneita.

Nousu -ja laskuvesiä totutellessa

Aamulla taas aikaisin lähtöviivalle Hollantilaisen ja luotsiveneen kanssa ja läpi Brunsbuttelin sulun. Edessämme olisi ensikosketus vuorovesiin ja virtaan. Virta tuntuikin veneessämme, sillä nyt olisi pyöräilijöillä polkemista, että pysyisivät meidän vauhdissa. Saimme 8,5 solmun nopeuden (n.15 km tunnissa) ja olimme pikavauhdilla perillä. Cuxhaven tarjosi 3 satamaa ja ajattelimme ottaa viimeisimmän, toisin sanoen sisäänmeno näytti helpoimmalta näin aloittelijoille. Mutta hyvinhän se meni, vaikka virta veikin melko lujaa ja täytyi ajatella ohjausta uusin silmin. Laiturit ovat täällä rakennettu vähän eri tavalla kuin Kallavedellä, sillä vedenpinnan vaihtelu on 3,5 metrin luokkaa. Ponttonilaiturit nousevat ja laskevat veden mukana ja ainoat paikoillaan pysyvät elementit ovat paksut pilarit, joiden kylkiä laiturit rullaavat alas ja ylös. Joten illalla et tiedä mistä aamulla heräät, alhaalta vai ylhäältä. Muuten kai sillä ei ole niin suurta väliä, mutta jos olet lähdössä satama-altaasta pois, olisi hyvä, että vettä olisi kölin alla riittävästi. Sitä varten on tehty ”nautical almanac” josta voi tarkistaa veden korkeuden. Eeposta voitaisiin kai kutsua veneilijän raamatuksi. Vierasvenesatama on siisti ja hinta per yö on 20 e. Monet odottelevat sopivia tuulia sekä virtaa ja niiden puuttuessa esim. Hollantilaiset jättävät veneensä satamaan lähteäkseen kotiin ja tulevat hakemaan sen myöhemmin. Sää on täällä kolea ja tuulinen, villasukat ovat joka yö jalassa ja bikinit on saanut viimeisen kuukauden aikana ainoastaan kaksi kertaa päälle. Uimassa olemme käyneet kai kerran Ystadissa. Teillä taitaa olla lämpöisemmät ilmat kuin meillä. Itse Cuxhaven sijaitsee siis Saksassa, Pohjanmeren rannikolla ja kuuluu Alasaksin osavaltioon.  Asukkaita täällä on 52 000 ja paikka taitaa olla suosittu lomakohde, onhan täällä hienot hiekkarannat ja lauttayhteys tullivapaalle saarelle nimeltään Helgoland.  Luulen. että purjehdimme sinne seuraavaksi täydentämään veneen muona - ja juomavarastoja. Toivoa sopii, että vene pysyy pinnalla lastauksen jälkeen.

Kuvia Kielin varrelta

Starttiruudussa

Tunsimme itsemme pieniksi

Kyllä energiaa riittää

Vesiliikennevalot

Mikä lintu mahtaa olla kyseessä?

Vielä 8.5 km jäljellä

Päivä Kielissä

Aamuherätykset eivät ole meidän juttu, mutta välillä on ryhdistäydyttävä ja herättävä ajoissa, kuten tänään. Kaikki veneilijät, joita olimme jututtaneet, neuvoivat aamun olevan parasta aikaa siirtyä kanavaan ja niinpä teimme työtä käskettyä,tosin vähän outo olo, kun ei tiennyt miten toimia, mutta ajateltiin seurata muita. No eipä se ollut kummenpaa, kun ajaa Saksalaisen ajokäskyn jälkeen sulkuun, kiinni Hollantilaisen veneen kylkeen ja pomppien sen yli kanavan laidalle ja sitten vain lompsa auki kioskissa ja treffaamaan viranomaisia, jotta saisi leiman. Hankalin osuus taisi olla kiivetä pystysuoraa seinämää metalliportaita ylös ja sitten alas. Hetken kuluttua sulku edessä oli auki ja kaikki starttasivat, kuin formula kisoissa kohti pitkää päivää.Koko operaatio taisi viedä 10 minuuttia. Matkan aikana tuli nähneeksi valtavan suuria rahtialuksi purjeveneiden seassa, kauniita joenreunoja, erilaisia lintuja, joita ei ollut juuri näkynytkään vähään aikaan. Vauhtiamme kuvastanee parhaiten polkupyöräilijät, jotka suihkivat joenvartta pitkin veneemme ohi, jopa mummotkin polkivat kintut kitisten ohi, että humahti.Itse asiassa koko Kielin matkan ajan oli pyörätie vieressä. Joenreunat olivat miehitetty myös kalastavilla eläkeläisillä, joilla oli varustuksena teltta, mopo tai pyörä, 2-8 onkea, evästä pariksi päiväksi ja mukaan oli otettu vaimo tai ainakin naapurin mies. Ja kaiken kalastuksen keskellä otettiin päivänokosia rentoon tyyliin - viis kalasta. Siinä sitä on Hanneksellekkin mallia. Koneella ajaen oli helppo laittaa ruokaa ja päivän menu olikin bratwurstikiekurat paistetuna ja porkkanakaalisalaatti, joka on muhinut päivän viinietikkaliemessä.Jälkiruoaksi tuoreita mansikoita ja vaniljacremefraisekastike.Matka kesti kaiken kaikkiaan 10 tuntia ja niinpä olimme illalla Kielin kanavan toisessa päässä, taas sen saman Hollantilaisveneen kyljessä kiinni lähtökuopissa odottamassa aamun klo 6.30 starttia.

Ajopelimme

Välillä täytyy myöntää, että vanha Audimme olisi kiva saada vaikka tunniksi käyttöön. Laboen alueeseen tutustuminen tuli näet tehtyä kärryjä työnnellen, eikä polkupyöräillen.Eipä siinä tullut mieleen mennä dieselpyttyjen kanssa hiekkarannalle pyörimään tai lintuja bongaamaan läheiselle järvelle. Satama oli varustettu kaikinpuolin laadukkaasti, kunnes tulimme kysyneeksi dieseliä - sitä myydään muutaman kilometrin päässä huoltoasemalla! Ja saatte mielellään lainata kärryjä. Tunnelma oli kuin mummolassa vanhanajan maitokärryjä olisi työnnellyt. No positiivista oli, että alkumatka oli ylämäkeä ja arvatenkin paluumatka oli jyrkkää alamäkeä - siinä sitä roikuttiin painoina, jottei kärryt olisi rullanneet 60 litraa dieseliä plus ruoat mennessään kohti merta. Homma tuli tehtyä ja sen jälkeen kaikki Laboen nähtävyydet tuntuivatkin ihan turhanpäiväsiltä, olimmehan nähneet varmasti puolet koko omakotialueen puutarhoista ja ihmistä, jotka kummastellen katsoivat puuhaamme. Itseasiassa puutarhat olivat Ruotsissa kaikkein kauneimmat, täällä ne ovat jotenkin jäykkiä ja pikkutarkkoja.Huomenna suuntaamme Kielin kanavaan ja se tietää kokopäivän mittaista moottorilla ajamista, purjetta saa käyttää vaan apurina. Tulee sitten korkattua ensimmäinen sulkuun ajaminen.

Saksaan

Purjehdimme hyvissä tuulissa nopeuden ollessa kokoajan n.viisi solmua kohti Saksanmaata.Matka alkoi sunnuntaina iltapäivällä ja perillä Kielin lahdessa Laboen satamassa olimme 23 tunnin jälkeen. Itse purjehdusosuudet ovat kaukana romanttisista purjehduskuvista aurinkoisessa kelissä viinilasi kädessä.Jos keinuttaa kovasti ruoanlaitto on niin ja näin ja juodakkaan ei viitsi turhaan, sillä se tietää keinuvaa matkaa wc:hen.Mutta kuitenkin se päämäärän näkeminen korvaa kaiken sen hankaluuden ja on vaivan arvoista. Satamaan tulo on aina yhtä miettimistä miten vene kiinnitetään, sillä lähes joka paikassa on ollut eri systeemit ja kun tulet omakotitalon pituisella yhdistelmällä, joka painaa 8 tonnia ja sattuu kova tuuli ottamaan kiinni veneeseen, saa siinä kieli keskellä suuta sihdata kohti laituria, toivoen ,että molemmat pysyy ehjänä. Mutta eiköhän se suju päivä päivältä paremmin ja kai ne uudet kiinnitys systeemit on joskus loputtava.Täällä ollaan siis Saksassa ja ensimmäiset 18 tuntia meni minulla nukkuessa!!! En liene koskaan nukkunut niin paljon, mutta päänsärky oli valtava, ilmeisesti niskani ei pitänyt roudarin työstä, sillä kannoin kaiuttimet kertaheitolla veneeseen ja matka taisi olla turhan pitkä. Ja aamulla herätessä silmä oli kipeä. Otimme bussin Kieliin ja etsimme silmälääkäriä. Pääsimme vastaanotolle ja sisälle huoneeseen .Hyvän päivän toivotuksen jälkeen lääkäri sanoi viitaten tietokoneeseen, että kestää hetken. Hetki vain jatkui ja Hentti tuumaili josko hän meni lukemaan englannin kirjaa ja tulee pian takaisin sanoen "my name is Lisbet, how are you? " ja menee sitten taas toiseen huoneeseen lukemaan lisää....No tosiasiassa lääkäri vaihtui ja puhui jotenkuten englantia saaden selville, että minulla oli silmätulehdus.Kauhistuneena ihmetteli, että miten saadaan maksetuksi suuri lasku, sillä vaikka olemmekin eurooppalaisia, paperityö olisi niin hankalaa. Ihmeissäni kysyin heidän palvelunsa hintaa ja hän kertoi hinnaksi tulevan noin 24 euroa! Koetin pysytellä totisen näköisenä ja sanoin että emmeköhän pysty maksamaan kyseisen summan. Ohhoh olipa se halpaa, kuten kaikki muukin täällä Saksassa, lääkkeetkin.
Olin ajatellut Tanskalaisia pihoja ja taloja kauniiksi, mutta siinä maa tuotti pettymyksen sen sijaan Saksassa talot ja puutarhat ovat tiptop joka puolella ja satamapalvelut ovat kyllä huippuluokkaa, eivätkä niin kalliita kuin ihmiset ovat varoitelleet.Yö täällä Laboessa maksaa 20 euroa ja siihen saa sähkön sekä suihkun, internetistä saa maksaa 2 euroa lisää.Bussien hinnat puolet Suomen hinnoista, samoin ruoka.Huomenna tutustumme lähialueeseen ,ehkäpä pyöräillen. Ja jospa kamerakin olisi ladattuna, että saisitte nähdä kuvia täältäkin.

Jätimme saaren ja uudet ystävät

Ilta ravintola Portofinossa oli hauska kaikinpuolin -Elvis oli pidetty artisti ja asiakkat yhtyivät lauluun, saipa siellä juuri vihitty hääparikin oman balladin.Tunnelma oli varsin kansainvälinen - keittiöhenkilökunta oli Italiasta, omistaja Argentiinasta, tarjoilijat Espanjasta ja Tanskasta, asiakkaina Saksalaisia, Hollantilaisia,Tanskalaisia,Ruotsalaisia ja Suomalaisia. Ruotsalaiset olivat musiikkialalla ja niinpä he soittivat ravintolan kitaraa, Hentti omaansa ja henkilökunta lauloi ja soitti keybordia. Tunnelma oli uskomaton ja me kun luultiin, että paikka on  kuoleva kylä! Ilta päätyi kaikkien halaillessa toisiaan, puhuen kuka mitäkin kieltä ja kiitollisina, että saivat olla mukana.Portofinosta oli tullut meidän olohuone ja olikin haikea jättää uudet ystävät, sillä tuskin koskaan enää näemme heitä. Mutta myrskytuulet ja aallot olivat vihdoin laantuneet ja oli pakko jatkaa matkaa.Kohti uusia seikkailuja...

Erikoisia parturointi paikkoja Klinthamnissa

Harjoittelin siis kokin hiuksilla ravintolan takahuoneessa ilman peiliä, kenen onni se sitten olikin, kokki oli italiasta, puhui melko hyvin englantia ja kommunikointi sujui melko hyvin. Illalla tulikin sitten kotoisampi hiustenkeikkaus, sillä asiakkaana oli suomalaismies Helsingin seudulta.Helpotti puhua suomea "miten haluat että leikataan" ja kysellä välillä toivomuksia. Siinä picnicpöydän äärellä rannalla tukka lyheni ja hiukset lentelivät tuulessa sinne tänne vaimon toimiessa peilinä.  Mainospalat oli tehty, sillä saksalainen mies kyseli myös saksimista ja lupasin leikata aamulla, sillä nyt on mentävä katsomaan Elvistä. Illan mittaan hän oli puhunut kolleegansa mukaan ja niinpä minulla oli aamulla kaksi asiakasta. Eilisen päivän tuulesta viisastuneena etsimme suojaisan paikan ja ainoa sellainen löytyi suihkutilojen takaa, jonne saimme tuolin grilli alueelta.Ensimmäinen saksalainen puhui hyvää englantia ja oli ollut Turussa työasiollla monta kertaa, työskenteli näet Wärtsilän tytäryhtiössä.Ja toinen ei sitten puhunut sanaakaan englantia, joten ensimmäinen toimi tulkkina ja peilinä...Olipa siinä ihmisillä ihmettelemistä mitä ihmettä ne häärää talon takana - jotkut tulivat oikein katsomaan. Täytyisi varmaan saada kyltti veneeseen, jossa mainostaisi parturointia.Asiakkaiden nimiehdotuksista taidan valita CUTTING CREW ja Hentille SINGING SKIPPER.

Aloitimme työnteon ravintola Portofinossa

Nice restaurant and very good food

Giorgio is singing, Adriano is playing with Hentti

From left Luis,Pilar,Adriano, Marianne, Giorgio and Camilo

My first client Giorgio

 Nyt sitten on korkattu ensimmäiset keikat! Hentti soitti kitaraa eilen ja kokki sekä tiskarikin yhtyivät musisoimaan.Lisäksi saimme maailman parasta pizzaa. Ravintolan väki toivoi  vielä täksi illaksi uutta soitantaa, koska heillle on tulossa pari ryhmää. Lupasimme miettiä asiaa, jos sää jatkuu yhtä myrskyisenä kuin se oli eilen. Lisäksi kokki halusi hiustenleikkuun, joten sovimme parturiajan aamiaisen jälkeen. Yö meni enemmäm tai vähemmän valvoessa, sen verrran myrsky keinutti venettä ja naapurilta aukesi kesken myrskyn genua (keulapurje) ja siinä sitä meteliä piisasi. Osan jännitystä loi tietenkin tuleva tukanleikkuu -pysyykö sakset vielä kädessä? Aikani mietittyä totesin pari helpottavaa asiaa -kokilla on luonnonkiharat hiukset ja tosi iso hattu, kaipa sinne kaikki peittyy...No hiukset tuli leikattua ja Hentti sopi Elvis-shown illaksi, joten päivän ruoat ja satamamaksut hoitui sillä.Sää on täällä tällä hetkellä kamala, sataa ja tuulee rajusti, joten parasta odotella.