Borkumin saari tuli tutuksi ja oli aika lähteä eteenpäin. Olemme oppineet tulkitsemaan vuorovesitaulukoita ja matkaan saimme myötävirran, mutta vastatuultakin oli odotettavissa. Aallokko oli melko korkeaa, välillä aaltojen noustessa neljän metrin korkeuteen ja vastatuulella se ei ole niitä kaikkein nautinnollisimpia alkuja matkalle. Mutta pian saimme sivutuulen ja matkanteko oli helpompaa. Olimme jättäneet määräsataman vähän auki, jos ennätämme Hollannin ensimmäiseen sulkuun illaksi, hyvä niin, ellei, jäämme siihen lähelle yöksi. Ja niinhän se on täyteen pakatun Serenan kanssa, ettei sillä kiidetä aalloilla vaan saavuimme Lauwersoogiin juuri kun sulku suljettiin yöksi – ehkä parempi niin, saamme vähän tutustumisaikaa systeemeihin. Parkkeerasimme Saksalaisen ja Ruotsalaisen veneen väliin ja Tom Tukholmasta jäi juttusille hetkeksi. Mukava kaveri ja kutsuimmekin hänet kylään illemmalla. Tom on matkalla välimerelle ja jatkaa matkaa täältä yksin jonkun aikaa, kunnes saa taas seuraa kuukauden päästä. Taiteilija hänkin, säveltäjä näet, ja niinpä meillä ilta sujui rattoisasti matkakertomuksia vaihdellen. Me luulimme olevamme ainoat hullut, joilla on äänentoistolaitteet mukana, mutta Tom laittoi vielä paremmaksi – hänellä on studio mukana matkalla, jotta voi säveltää ja trumpetti sekä keybordikin löytyy. Jos jatkamme kanavia pitkin yhtä matkaa, voivat pojat heittää keikkaa duona. Itse Hollannista olen tässä vaiheessa nähnyt vain vierasvenesataman ja muutamankilometrin kävelylenkin verran, mutta heidän vanhat puuveneensä ovat uskomattoman hienoja asuntoja. Niillä lienee joku nimikin… Mutta he liikkuvat yleensä ryhmissä ja veneet ovat leveitä, matalassa vedessä kulkevia ja kookkaita. Tunnelma veneissä näyttää olevan kotoisa, siellä on kukkia, yrttejä, lamppuja, kotieläimiä ja lapset juoksentelevat laitureilla kuin Suomalaislapset kotipihoillaan. Joskus veneen voi nähdä ajettuna hiekkatörmälle odottelemaan nousuvettä ja sillä aikaa perhe tekee kävelylenkin tai vain rentoutuu. Näyttävät nauttivan elämästä nuo Hollantilaiset. Täällä näkee paljon pyöräilijöitä. sillä tästä ohi kulkee suosittu Norht sea cycle route, noin 600 km pitkä reitti, vähän kuin meillä kotosaaristossakin, saaria, lauttoja ja mannerta vuorotellen. Osalla on lapsi mukana takana kulkevassa vaunussa ja kilpapyörät ajopelinä, olisipa kiva nähdä videokamerasta, miten lapsen kutrit hulmuavat kurveissa ja alamäissä… Veneessä on jo ollut jonkun aikaa dieselin haju, jonka Hentti on kuitannut miesmäiseen tyyliin ”kuvittelitko, että täällä tulee tuoksumaan parfyymi neljän vuoden ajan”. mutta karu totuus paljastui, kun tutkimme asiaa. Nimittäin dieseltankin pohjaproppu vuosi ja jos se sattumoisin olisi viallinen sitä väännettäessä, voisimme kylpeä tänään vähän kalliimmin, sillä yli sadasta litrasta riittäisi kyllä molemmille. Varovainen veivaus ja valmiuksissa paljon vauvan vaippoja (on todettu hyvin imukykyisiksi moneen paikkaan) ja putkimiehen teippiä jenkojen väliin ja äkkiä kiinni. Pieni rukoushetki ja uskalias kurkistus tankin viereen – ei vuoda! Toivotaan, että patentti pysyy jonkun aikaa. Ja sitten oli vielä ne vanhat samat ongelmat septin kanssa (terveisiä vaan viime kesän miehistölle). Aina vuotaa jossain päin venettä ja klemmareita saa kiristellä siellä täällä ja yleensä se tietää täyskaaosta, sillä kaikki tavarat on siirrettävä pois paikoiltaan. Mutta kai se on fakta, että huoltaa saa, kun koti on kokoajan liikkeessä ja välillä kovassakin pomputuksessa. Borkumissa netinkäyttö oli hankalaa ja kuvien siirto mahdotonta, niinpä luovutin ja katson miten asiat täällä Hollannissa sujuu. Yleensäkin olen todennut prepaidien löytämisen melko hankalaksi ja satamissa on onnettomat nettipalvelut. Arvostakaa siellä kotona ja työpaikoilla toimivaa nettiä!!!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti