St Martin - Guadeloupe

Kun kaikki alkaa mennä pieleen…

Oli aika jättää St Martin ja istuimme viimeistä iltaa Anneten ja Jacqin kanssa. Hentti testasi vielä aamua varten, starttaako kone. Ei startannut ja pojat ilmasivat koneen. Se alkoi käydä hyvin ja istuimme kauniista illasta nauttien kavereiden kanssa. Hyvästelimme taas tavataksemme jossain…

Aamulla se perhanan kone ei startannut, vaikka taas ilmattiin ja tehtiin kaikki kevätjuhlaliikkeet. Ei kun jolla takaisin veteen ja korjaajaa etsimään. Dr Diesel pääsi nopeasti veneelle ja minä yllätin hollantilaiset ystävämme comebackilla. Tartuin maalitelaan ja aloin maalata heidän kaverina Coppergoatia heidän veneen pohjaan. Olisin ollut vain tiellä miesten sukellellessa Serenan konehuoneessa.Kone käynnistyi taas ja sitä testailtiin useaan otteeseen illalla ja aamulla. Kummajainen vika, kun ei halua tulla esille.

 Mutta kun kone kerran kävi, lähdimme 9.5 keskiviikkona kohti Guadeloupea. Matkaa sinne olisi noin 140 mpk, vuorokausi tai kaksi. Alkumatka oli vastatuulta ja autoimme koneella hetken aikaa. Sitten purjeet jatkoivat työtä yksikseen ja pyyhälsimme st Kittsin ohi hyvää vauhtia. Tuuli hävisi myöhään illalla ja Iveco ei paljon lupaillut sitä käynnistettäessä. Mittaritaulu piti kummaa ääntä ja vaihteisto jumitti. Käynnistyi lopulta ja toimi hetken.

Kunnes kaasuvaijeri meni poikki. No, kaksinkertaisesta säilykepurkin kannesta tuli tuhat kierrosta ja kaasupullon korkista 1200, kun ne laittoi kaasuvaijerin virkaa tekemään. Yövuorossa oli purjeet tai kone - me torkuimme vuorotellen.

Torstaiaamu valkeni. Satoi ja ukkosti, salamoikin.  Niistä ei sääennuste mitään luvannut, mutta nehän ovatkin ennusteita. Vhf:llä kehoitettiin noudattamaan erityistä tarkkaavaisuutta ja varovaisuutta, sillä joku purjevene oli karannut merelle ilman kuskia. Virta oli välillä voimakas ja vastainen, tuulikin oli muuttunut vastaiseksi ja ristiaallokkoa kaupanpäälliseksi. Kone toimi ja pysähteli. Kunnes se lopulta oli hiljaa. Vikaa ei löytynyt. Päätimme jatkaa tuulen avulla ja ikuinen kiistanaihe ”moottorilla vai purjeilla” oli hävinnyt saman tien.

Yritimme luovia, mutta se oli hidasta puuhaa. Guadeloupe oli lähellä, mutta niin kaukana. Yli kaksi vuorokautta oli kulunut ja matkanteko oli surkeaa kitumista eteenpäin. Liekö väsymys syynä, mutta jatkoimme matkaa etelään, olisihan siellä Dominica. Sinne tuttuun lahteen olisi helppo tulla purjeilla. Mutta virta pirskule muuttui vastaiseksi ja tuulikin ajoi meitä mieluummin kohti Panamaa. Tuhoon tuomittu yritys päättyi täyskäännöksen ja otimme uuden yrityksen Guadeloupen länsirannikkoa kohti. Taisi olla pisin luovi purjehdusuran aikana…

Lauantaiaamuna ison genuan nostoköysi katkesi ja purje alkoi pudota mereen. Saimme kasattua sen vauhdilla kannelle. Iso purje sai nyt uuden kaverin pienemmästä genuasta. Olimme ohjanneet yli vuorokauden käsin, sillä meidän sähköntoimittajat, aurinko ja Iveco olivat hävinneet. Lihakset olivat kovilla. Vaatteemme oli suolasta kankeat. Kallellaan kulkenut vene oli hörppinyt merivettä ja se tuntui valuvan kaikkialle muualle paitsi takaisin mereen. Jääkaapin sähköjohdot saivat siitä osansa ja niin jääkaappi liittyi Ivecon seuraksi. 

  Anse a la Barquen lahdesta tuli ankkuripaikkamme. Tietenkin tuuli loppui ennen lahteen saapumista ja heitimme jollan veteen. Hentti tuuppasi jollalla tasaisin välein Serenaa eteenpäin ja sain vihdoin pudotettua ankkurin veteen. Matkasta oli tullut tuplasti pidempi niin ajassa kuin maileissa. Oli kuuma, nälkä ja väsytti.  Mutta lahti oli kaunis. Jopa pääskyset lentelivät veneen ympärillä. Hyppäsimme mereen ja kaikki se purjehduksen karmeus sai unohduksen.