Beguia, St - Vincent

Arkisia ja juhlavia tapahtumia

Saaren pieni asukasluku (4800) lienee syynä, että kavaljeerin löytyminen voi lipsahtaa sukulaisiin ja se näkyy katukuvassa. Geenit ovat olleet ikään kuin kierrätyskäytössä. Mutta vaikka lievää kylähulluutta näkyykin, iloisuus on kertautunut kaikille positiivisesti.

Saarelta löytyy jopa yli 7 uskontoa ja kuten muissakin Karibian maissa, täällä suhtaudutaan kielteisesti homouteen ja lesbouteen. Ja uima-asu tyyppisissä vaatteissa kadulla kulkeminen on suuri häväistys. 

Saari on tunnettu häämatkakohde ja moni hääpari vihitään täällä, kuten tänään. Vihkiminen tapahtui rantahiekalla kauniin auringonlaskun aikaan.  Molemmat seisoivat valkoisissaan rannalle nostetun kukkakaaren alla. Lähiveneissä kävivät kamerat ahkerasi, mutta meidän papparazziputket olivat liian lyhyet…

Häät siis samaisella rannalla, missä me olimme grillanneet. Ja samaisella rannalla, minne rantauduimme uusien ystäviemme kanssa kahdella jollalla toissapäivänä. Mainingit olivat kohtuulliset ja pysäytimme moottorit ajoissa ennen rantaa. Minä istuin reunalla valmiina hyppäämään ja vetämään jollaa maihin. Mutta… yks kaks jalkani sojottivat kohti taivasta, jolla oli puolillaan vettä ja meinasi mennä ympäri. Vaan saimme raahattua sen rantaan ja nauroimme Hollin ja Johnin kanssa katketaksemme, sillä heillä oli osa porukasta lentänyt mereen ja jollalla sama kohtalo

.

Hentti on viritellyt taas riippukeinun keulaan. Siinä on mukava katsella taivasta - päivällä pilviä ja kirkkaansinistä taivasta, illalla tähtiä. Keinu heiluu tuulen ja veneen keikunnan mukana kuin Linnanmäellä. 

Tuuli on ollut kova viimeisen viikon ajan ja väärästä suunnasta. Mutta sunnuntaiaamuna kello neljä näyttää lupaavalta. Suuntaamme silloin kohti St Luciaa.

Auringonlaskun aikaan

Port Elizabeth

Windward side eli Atlannin puoleinen ranta

Hentillä, Hollilla ja Johnilla katse tulevaisuuteen

Hauskanen talon sienä kirjoituksia täynnä

Merikilpikonna

Maakilpikonna. Molemmat kuvattu kilpikonnaterraariossa. Ei ihannepaikka kilpikonnille, mutta valokuvaajalle kylläkin.

SKÅÅL !!!!!!!

Bequia St - Vincent

Bequia ja elämisen helppous

Tuuli ulvoo.  Se kuulostaa pahemmalta kuin 8 m/s. Tuuligeneraattori suhisee tasaisesti täyttäen tauotta akkuja. Bimini heiluu ja vapisee, vaikka se on 18 eri kohdasta kiinni. Tekijä kyllä vannoi sen kestävän aina hurrikaanirajoille saakka.

 Onneksi aallokko pysyy matalana eikä ankkuri petä, ja keulasta kuuluva tasainen nitinä toimii yöllä paremmin kuin unilääke. Keulaluukusta tuleva tuuli nostaa nukkuessa tukan pystyyn ja pitää huolen, ettei ole liian kuuma. Välillä taivas muuttuu valkoiseksi salamoista.

Aamulla kaikki heräävät verkkaisesti päivään. Juovat aamukahvia katsellen kauas merelle. Seuraillen, lähteekö naapuri ja ottaako mukaansa jonkun muun ankkurin.
Hentti saa pilkillä tonnikalan. Minä valmistan mustikkajogurttia.
 

Naapurin koira(parka) tekee tarpeensa kannelle, josta omistaja lapioi ne mereen ja lopuksi huuhtelee kannen. Koira ei päässyt koko päivänä ulos maihin, isäntäpari kylläkin. Toivotaan, että kyseessä on tulliviranomaisten määräämä karanteeni eikä omistajien hulluus.

Naapurin muodokas vaaleaverikkörouva nostelee lähes tunnin käsipainoja ja joku naapureista ui vaatteet päällä aina lippalakkia myöden. Joku snorklaa kirkkaassa vedessä.

Jollia menee ristiin rastiin. Paikalliset ajavat ohi puuveneillään heilutellen isoja hummereita tai hedelmiä myytäväksi.
Välillä paikallisia kuljettava iso katamaraani ajaa rantahiekkaan kiinni ja socamusiikki kuuluu kauas ympärille. Ihmiset tanssivat ja hyppivät iloissaan mereen. Tätä kestää muutaman tunnin ja sitten katti peruuttaa pois hiekalta ja jatkaa matkaansa.

Iltapäivällä pakkaamme Suomigrillin ja picnic tarvikkeet jollaan ja suuntaamme rannalle, jonne uudet ystävämme Holli ja John ovat tuoneet omat eväänsä.  Grillaamme katsellen auringonlaskua varpaat hiekassa. Kanaa ja ribsejä. Salaattia. Banaania suklaapaloilla täytettynä.

Taas on yksi päivä hävinnyt elämästä jonnekin. Voisiko elämä olla helpompaa?

Rantaasandaalit a`la Holli. Pohjattoman upeat, eikö totta?

Catch of the day

Kaunis mantelipuu

Tobaco Cays St - Vincent

                                                              Tobaco Cays

Kuva otettu kirjasta... ja kahden isomman saaren välissä väylä alueelle

Eli tästä

Horseshoe reef eli hevosenkenkäriutta, pitää ympärillään 5 pientä saarta, valkoista hiekkaa ja kristallinkirkasta vettä. Ja tietty koralleja. Riutta on yli kolme kilometriä pitkä ja mataloittaa Atlantilta tulevat aallot antaen samalla suojaisan ankkuripaikan.

24 hehtaarin alue kelluttaa vuodessa yli 70 000 kävijää. Osa tulee omilla veneillä, osa vuokraveneillä ja loput tuodaan lähisaarilta paikallisten veneitten voimin. Viimemainitut jättävät paikan melko punanahkaisina päivän snorklailujen jälkeen.

Luonnonsuojelualueella voit uida kilpikonnien seassa tai snorklata tuhansien värikkäiden papukaijakalojen seurassa. Onpa joku bongannut kuulema hain riutan reunalta.

Vaimoa odotellessa

Pohjahiekka on valkoista ja kumpuilevaa - muistutti kovasti lumikinoksia, kun snorklasimme sen yläpuolella. Yli metrin mittainen barrakuda uiskenteli ohi ja saatoimme nähdä kolme kilpikonnaa samaan aikaan.

Vesi on niin kirkasta, että näet jopa hiekanvärisen ravun kävelevän pohjassa! Ellei ympärilläsi olisi niin monta venettä, voisit luulla olevasi paratiisissa.

John ja Holli istuivat iltaa vaihteeksi meidän veneessä. Kerrottavaa on aina niin paljon molemmin puolin, ettei tiedä kuka puhuisi ja missä välissä. Ruoan suhteen nyyttikesti periaate toimii hyvin.
Ja mitä ideoita veneilijöiltä löytyykään tarjoiluihin, vaikka kunnon ruokakaupassa käynnistä on useita viikkoja aikaa! Säilykepurkeista ja kuivamuonasta taiotaan melkoisia gourmet- ruokia. Lisäksi kitara soi ja suomilaulut tulivat tutuiksi. Kolme tunti meni taas nopeasti ja käsillä oli ”veneilijän puoliyö” kello 9 illalla. Nukkumaanmeno aika.

John and Holli from S/V  Shiloh

Mayreau, St-Vincent

Ympäri mennään ja yhteen tullaan

Union Island tuli nopeasti katsotuksi ja arkistoitiin paikkoihin ” very expensive” eli perhanan kalliit. Lähes kaikki oli tuplahintaista Grenadaan verrattuna.

 Edellisen saaren rantapartyista tutuksi tullut hauska pariskunta parkkeerasi katamaraaninsa lauantaina meidän viereen ja houkuttelivat meitä lähisaaren pieneen lahteen. Matkaa oli saman verran kuin Korppoosta Houtskariin, joten Iveco käyntiin, ankkuri ja purjeet ylös. Meitä ei kauaa tarvinnut ylipuhua.

Hetken kuluttua olimme vierekkäin idyllisessä lahdessa Mayreaun saaren luoteisosassa. Edessä hienoa hiekkaa, palmuja ja pikkuisia rantaravintoloita.

Kurvasimme jollalla Johnin ja Hollin veneeseen mukana alkujuomat ja – palat, Holli laittoi pääruoan. Ilta meni tarinoita vaihdellen, siitä miten tänne on tiemme löydetty. Holli taiteilee upeita rantasandaaleja ja ostin parin valmiiksi seuraavia partyja varten. On aina mukava löytää ihmisiä samalla huumorilla varustettuna ja tällä kertaa olimme todella eripuolelta palloa - John on syntynyt Etelä-Afrikassa ja Holli Kanadassa!

 Sunnuntaina satoi kaatamalla, mutta päätimme lähteä silti kävelylle. Rannalla kaikki paikalliset olivat enemmän tai vähemmän kännissä (sunnuntai, kirkkopäivä!!!) Ja kaikkialla oli sotkuista. Roskia oli tungettu puitten ja puskien juurelle useamman vuoden ajan. Jyrkkä tie ylös otti reisilihaksille, mutta ylhäältä näkyi hienosti Union Island ja Tobaco Cays.

Varsinainen kylä oli seuraavassa lahdessa, jonne sateesta liukas tie laskeutui jyrkästi. Välillä kävely oli pelkkää töpöttelyä, mutta pääsimme alas kaatumatta. Yhdellä pihalla oli karsinassa toistakymmentä kilpikonnaa, jossain taas pukkeja narussa ja kissat juoksentelivat joka puolella.  Kaupat ja ravintolat olivat melko sotkuisia ja huonokuntoisia. Seasta löytyi yksi siisti lounaspaikka, ruokakin oli hyvää ja kohtuuhintaista. Suomenlippukin oli saanut paikkansa seinällä.

Illalla lahteen parkkeerasi 98 jalkainen luksusjahti. Kiinnittyi kahden paikallisen poijun väliin. Kerrottakoon, että poijun toisessa päässä on yleensä ”akusta perämoottoriin” epämääräistä rojua painona…
Niinhän siinä sitten kävi, että pimeän tunteina paatti alkoi hilautua poijuineen avomerta kohti ja luksusjahti sai lopulta tyytyä omaan ankkuriinsa. Oletettavaa oli, etteivät ne poijut voisi tuollaista painoa pitää aloillaan. Vuokravene, jonka viikkohinta on vain 100 000 euroa, oli aamulla häipynyt vähin äänin lahdesta.

Saari oli nyt nähty ja seuraavaksi katse kohti Tobaco Caysin turistinähtävyyttä.