Mayreau, St-Vincent

Ympäri mennään ja yhteen tullaan

Union Island tuli nopeasti katsotuksi ja arkistoitiin paikkoihin ” very expensive” eli perhanan kalliit. Lähes kaikki oli tuplahintaista Grenadaan verrattuna.

 Edellisen saaren rantapartyista tutuksi tullut hauska pariskunta parkkeerasi katamaraaninsa lauantaina meidän viereen ja houkuttelivat meitä lähisaaren pieneen lahteen. Matkaa oli saman verran kuin Korppoosta Houtskariin, joten Iveco käyntiin, ankkuri ja purjeet ylös. Meitä ei kauaa tarvinnut ylipuhua.

Hetken kuluttua olimme vierekkäin idyllisessä lahdessa Mayreaun saaren luoteisosassa. Edessä hienoa hiekkaa, palmuja ja pikkuisia rantaravintoloita.

Kurvasimme jollalla Johnin ja Hollin veneeseen mukana alkujuomat ja – palat, Holli laittoi pääruoan. Ilta meni tarinoita vaihdellen, siitä miten tänne on tiemme löydetty. Holli taiteilee upeita rantasandaaleja ja ostin parin valmiiksi seuraavia partyja varten. On aina mukava löytää ihmisiä samalla huumorilla varustettuna ja tällä kertaa olimme todella eripuolelta palloa - John on syntynyt Etelä-Afrikassa ja Holli Kanadassa!

 Sunnuntaina satoi kaatamalla, mutta päätimme lähteä silti kävelylle. Rannalla kaikki paikalliset olivat enemmän tai vähemmän kännissä (sunnuntai, kirkkopäivä!!!) Ja kaikkialla oli sotkuista. Roskia oli tungettu puitten ja puskien juurelle useamman vuoden ajan. Jyrkkä tie ylös otti reisilihaksille, mutta ylhäältä näkyi hienosti Union Island ja Tobaco Cays.

Varsinainen kylä oli seuraavassa lahdessa, jonne sateesta liukas tie laskeutui jyrkästi. Välillä kävely oli pelkkää töpöttelyä, mutta pääsimme alas kaatumatta. Yhdellä pihalla oli karsinassa toistakymmentä kilpikonnaa, jossain taas pukkeja narussa ja kissat juoksentelivat joka puolella.  Kaupat ja ravintolat olivat melko sotkuisia ja huonokuntoisia. Seasta löytyi yksi siisti lounaspaikka, ruokakin oli hyvää ja kohtuuhintaista. Suomenlippukin oli saanut paikkansa seinällä.

Illalla lahteen parkkeerasi 98 jalkainen luksusjahti. Kiinnittyi kahden paikallisen poijun väliin. Kerrottakoon, että poijun toisessa päässä on yleensä ”akusta perämoottoriin” epämääräistä rojua painona…
Niinhän siinä sitten kävi, että pimeän tunteina paatti alkoi hilautua poijuineen avomerta kohti ja luksusjahti sai lopulta tyytyä omaan ankkuriinsa. Oletettavaa oli, etteivät ne poijut voisi tuollaista painoa pitää aloillaan. Vuokravene, jonka viikkohinta on vain 100 000 euroa, oli aamulla häipynyt vähin äänin lahdesta.

Saari oli nyt nähty ja seuraavaksi katse kohti Tobaco Caysin turistinähtävyyttä.