Translate

tiistai 19. maaliskuuta 2013

BVI - USVI - BVI



BVI  ESTA  US CUSTOMS BORDER PROTECTION  ST THOMAS  PUERTO RICO  R.T FAST FERRY  USVI

Sanoista tekoihin. Jotta pääsemme Puerto Ricoon tai Yhdysvaltojen Neitsyt Saarille tarvitsemme matkustusluvan eli Estan. Sen saaminen netin kautta ei ollut hankalaa – ja kopionkin sai helposti Marinan konttorista.
Esta , passit ja varmuuden vuoksi kaikki venepaperit repussa olimme maanantaiaamuna klo 6.15 ostamassa lippuja lauttaan, jolla pääsee St Thomasiin, jenkkiläisten neitsyt saarille (USVI)

Odottelimme 50 muun matkustajan kanssa lauttaan pääsyä ja lopulta kuulutus antoi siihen luvan.
Paitsi meille huono- onnisille. Me kun olimme ostaneet tietämättämme liput toiseen pattiin, joka oli tietysti myöhässä. Ihmettelimme, päästäänkö sitä ollenkaan ja koska ja minne. Turvatarkastajanaiset alkoivat hosua, jotta meidän on äkkiä mentävä vaihtamaan liput, jotta päästään niiden 48 muun matkustajan mukaan.




Marsimme tiskille, lipunmyyjän ihmetykseksi. Hän soitti pomolle ja antoi luurin minulle, johon minä ihmeissäni yritin selostaa tapahtumien kulkua, ”että kun ne turvatarkastajat käskivät” jne. Kukaan ei tuntunut tietävän mistään mitään ja naiset alkoivat tapella keskenään ottelua Turvatarkastajat vastaan Lipunmyyjä. Viimemainittu voitti ja ilmoitti meille, jotta paatti on tulossa.

Tulihan se. Ja olimmekin sitten ainoat matkustajat kylmässä, meluisassa ja dieselinkatkuisessa aluksessa, joka nieli aallokkoa tunnin verran ennen Charlotte Amalieta. Aloimme ymmärtää turvatarkastajien viimeisen huudon – älkää koskaan ostako lippuja muuhun kuin Road Town Fast Ferryyn…
Olimme nyt sillä pelotellulla Amerikan alueella. Passit, kaikki kymmenen sormea ja silmät kävivät koneellisen syynin ja lopulta leima pamautettiin passiin. Saamme hurvitella omalla veneellä tämän jälkeen 3 kuukautta Amerikan alueella. Wau.
Järjestelmä on erikoinen ja meidän mielestä outo. Miksi ei voisi mennä omalla veneellä USVI:lle ja saada leimaa passiin? Vaan kun se ei kuulemma käy.

Kustannukset muodostuivat seuraavasti:
Esta ja niiden tulostus               24 euroa
Ulos BVI:ltä                                    5 dollaria
Matkaliput                                   55 dollaria
Eli reilut  60 euroa per nenä. Eikä siis tarvita enää viisumia. Helppoa kun sen osaa.

Hentti JAG  55 vuotta...

Ei kommentteja: