Lagos

Lisää kuvateksti

Terveisiä mainingeista

Miehistömme  oli avoin uusille kokemuksille ja päätimme kokeilla yöpurjehdusta Sineksestä Lagosiin.  Olimme nukkuneet pitkään ja kävelleet päivällä kaupungilla, tutustuen mm. Vasco da Gaman synnyinkotiin.
Söimme hyvin ja lähdimme kohti yötä klo 17.00, jolloin tiedossa oli pari tuntia valoisaa ja sen jälkeen saatiinkin olla pimeydessä taas aamu kahdeksaan saakka. Tuuli oli hyvä ja saimme purjehtia koko yön tähdet seurana. Ohjasimme vuorotellen käsipelillä ja valitsimme taivaalta sopivat tähdet, joita käytimme ”linjatauluina”. Se oli yllättävän helppoa ja hauskaa. Jossakin vaiheessa delfiiniparvi oli tullut viereemme jahtaamaan kaloja. Kalat säntäilivät hypellen pakoon ja eikös siinä rytäkässä taas ollut kannellekin lentänyt jo tutuksi tullut kala – nokkakala. Jo alkoivat vieraatkin uskoa meidän kalajuttuihin.

Saavuimme pimeän aikaan lähelle Lagosia ja jäimme luonnonsatamaan ankkuriin lepäämään, sillä laituriin kiinnittyminen pimeässä on riskinottoa. Mainingit kuitenkin kasvoivat niin suuriksi, että sängyssä pysyminen tuotti vaikeuksia. Olimme valvoneet melko paljon yöllä ja jokainen halusi nukkumaan, joten siirryimme valoisan tullessa Lagosin vierasvenesatamaan. Satama on suuri ja eikös Tommy taas ollut ennättänyt tänne ennen meitä.

Sataman lähellä oli upean näköiset kalliot ja hiekkarannat, jonne pääsi mukavasti jollalla. Pakkasimme mukaan uimavarustuksen ja kamerat vesitiiviiseen kassiin ja hyppäsimme jollan kyytiin. Rantauduimme nätisti maininkien mukana ja vedimme jollan ylös hiekkarannalle. Uimme ja nautimme auringosta, pitkästä aikaa. Mainingit olivat melko korkeita ja lapset sukeltelivat niiden läpi aikuisten valvoessa vieressä. Osa rannalla olijoista vain nautti elämästä. Vietimme rannalla muutaman tunnin ja miehillä oli useampia strategioita, kuinka pääsisimme pois rannasta kumoamatta jollaa veteen.

Toteutimme seuraavan strategian uimapuvuissa, pelastusliivit pakattuna jollan suojaisimpaan paikkaan:
Työnsimme jollan veteen, minä ja Anki pidimme  keulaa korkealla ja sopivan hetken tullessa hyppäsimme reunalle (sukelsimme pää edellä jollaan ja loppuvartalo tuli kuin hidastetusta filmistä perässä) miesten hypätessä takaosasta onnistuneesti jollan sisälle. Kymmenen nykäisyä moottorista, eikä merkkiäkään käynnistymisestä, mutta yhdestoista onnistui ja siinä vaiheessa kai rannalla olijat alkoivat ablodeerata.
Onneksi tapahtumasta ei ole valokuvia, vaan ainoana muistona hässäkässä lauennut paukkuliivi. Toimipahan sekin, vaikka oltiin oltu skeptisiä sen suhteen.

Nauroimme äyskäröidessämme vettä jollasta niinpaljon, ettei jolla meinannut pysyä pinnalla.

Sines

Vasco da Gaman synnyinpaikka

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Näkymä ikkunasta  satamaan

Vasco da Gaman ranta

Koko Portugalin rannikko on ollut kaunis ja nähtävää on ollut paljon. Hintataso tähän ”low season” aikaan on puolet sesonkihinnoista, mikä sopii meidän kukkarolle mainiosti.  Yöpyminen maksaa 10 – 20 euroon ja laituripaikan saa valita pienemmissä satamissa. Viihdymme paremmin pienemmissä satamissa ja seuraava satama olikin ehkä kaikista käydyistä paikoista mukavin.  Sines on Vasco de Gaman synnyinkaupunki eikä ole niitä pahimpia turistipaikkoja, sillä satama-alueella on paljon teollisuutta ja varsinkin öljyn haju tuntui nenässä rantauduttuamme sinne.

  Kävelimme illalla ylös kaupunkiin ja valitsimme tavallisen näköisen paikallisen ravintolan, jota pyöritettiin koko perheen voimin. Tytär toimi kielitaidottomana tarjoilijana ja isä osasi vähän ranskaa, äidin huudellessa keittiöstä kovaääniseen portugalilaiseen tyyliin ohjeita. Saimme tilatuksi kolme pihviä ja minulle mustekalaa. Paikallinen tapa on tuoda pöytään leipää, oliiveja ja jopa salaattia ja likööriä - kaikista niistä tosin veloitetaan, jos ryhdyt maistelemaan. Tilanne on outo suomalaisen silmin ja samalla kaksipiippuinen - syömällä kerrot, että tuokaa lisää vaan, kyllä me maksetaan tai jättämällä syömättä loukkaat ehkä paikallista tapaa.

No pihvit saapuivat, samoin mustakala ja meillä oli vaikeuksia pitää naamat peruslukemilla, sillä pihvit oli valmistettu kuivatusta lihasta paneroiden ja mustekalakin oli grillattu sitkeäksi. Jo alkoi selvitä, miksi ei ollut kysytty pihvin kypsyysastetta. Veitset olivat tylsiä ja leikkaaminen vaati taitoa, saati sitten syöminen. Olimme kuitenkin niin nälissämme, että söimme kaiken. Elämämme kovin urakka sanan varsinaisessa merkityksessä.  Isäntä komensi tytärtä tuomaan urakan päätteeksi pöytään lasit, joissa oli daameille likööriä ja herroille kotipolttoista muistuttavaa tujua tavaraa.
Yritimme päästä juomista eroon laulaen Helan går, mutta kaikkea ei saatu kumottua. Olipa taas valittu ravintola rikkailla kokemuksilla!

 

Vår första dag på Atlanten den 25.10

Seuran lipunnosto

Silmä tarkkana katse horisonttiin

Sesimbran rannnan mainingit

Paraisten Vene Kerho

Iloinen jälleennäkeminen

Med vår vanliga tur då vi åker på semesterresa, har vi också nu haft dåligt väder. (så som Arja redan har skrivit)
Vi hann ju bara från flyget till båten så började det regna och storma upp till 20 m/s. Arja och Hentti har inte haft så dåligt väder på hela sin resa ( kanske bra att de får öva sig på det också) Inte undra på att fått namnet olyckskorpar eller otursfåglar. Jag tror vi borde heta ” myrskylinnut”
Eftersom dyningarna var så stora efter nattens storm , stannade vi kvar i Cascais och upptäckte staden, samt planerade vår seglats för tisdag morgon. Måndagen var i all fall solig!

På tisdagen var det väckning kl. 07.00. Full fart till duscharna, sedan ett stadigt morgonmål. Medan jag ( Anki) skötte diskandet skulle Arja och Hentti förbereda allt för start. Men... vad nu...DET BÖRJAR REGNA!! Det kan bara inte vara sant! Tack och lov var det bara en kort skur, så vi kunde snart kasta loss. 

Först skulle det tankas, vilket inte tycks vara det lättaste:- från vilken tank och hur skall man tanka? När vi äntligen fick reda på vilken tank vi skulle använda, kunde vi bara konstatera att den inte fungerade!  Efter flera försök av personalen konstaterade de också att den verkligen inte fungerar, p.g.a regnet och stormen  ( det tycks vara vanligt att det mesta slutar fungera då det är oväder). Vi fick i alla fall tankat från ”stora båtarnas” automat.

Klart för start, men först skulle Pargas båtklubbs flagga hissas. ( som vi hämtade med hemmifrån) Allt medan  ” Vårt land” spelades med hög volym, hissade Hentti högtidligt den nya flaggan i topp.
Dessutom sken ju solen! Fram med solkräm för att inte bränna oss, och videokameran för att filma delfinerna!

Ut på Atlantens dyningar...ups.. de var ju höga, ca 4-5m!! Hur ska det här sluta?

Snart kunde vi i alla fall konstatera att det inte var farligt, utan ganska sköna, långa och mjuka vågor.
Efter en stunds körning med motor hissades seglen och vi ”surfade” framåt med ca 5 knops fart i skön sidovind på 5-7m/s.

Svante och jag hoppade från sida till sida, ivriga att få syn på någon delfin, men förgäves, ingen delfin visade sig ( vädret var ju i all fall bra , man kan ju inte få allt som man önskar sig)
För att hålla sig lite lugn fick Svante lov att styra en stund. Han såg lycklig ut som en liten pojke på julafton.
Jag njöt istället för fullt så mycket att jag visst slumrade till på bänken ( påstår de andra, men jag vilade nog bara lite!)

Efter en skön seglats på 28 sjömil, kom vi till Sesimbra. Vi gick på sightseeing till staden, ca 2 km från hamnen. Där i en av de mysiga, smala gränderna hittade vi ett mysigt matställe. Maten vi beställt, var utsökt.  Tänk att hela kalaset för 4 pers. med förrätt, mat, 2 öl, en karaff husets vittvin, 3 kaffe, 3 eferrätter kostade enbart 24€ ! Helt otroligt.

Hentti har skrutit om sina bläckfiskfångster, så han ville ännu på kvällen visa hur man fiskar bläckfisk. Där stod vi alla på bryggan och såg på då han pilkade – tyvärr blev vi utan fångst ( undrar om han verkligen fångat de som de har visat på bloggen, här finns ju fiskbutiker överallt.)

Eftersom väderleksrapporten visade att två dagar framöver kommer att vara regniga och upp till 23m/s storm, beslöt vi att vi stannar 1-2 nätter här i Sesimbra och lever som turister i morgon. Efter en dag ute på sjön var det skönt att krypa till kojs ( för att vakna på natten av storm och ösregn, IGEN! )

Vår första dag på Atlanten gick i alla fall bra, hoppas vi kommer ut på böljan den blå snart igen.

Sesimbra vai mikä se nyt olikaan?

Hieno rivi Muscatelia

Kuin Draculan linnassa

Ammattilaiset...

Paikkojen nimiä on tullut sitä vauhtia, ettei muisti enää jaksa rekisteröidä uusimpia. Yleisin tai oikeastaan hauskin kysymys muiden purjehtijoiden miettiessä käydyn mansikkapaikan nimeä onkin että no missä maassa olit? Ja vasta sen jälkeen - no mikä paikka se olisi voinut olla?
Eli olemme siis vieläkin Portugalissa ja teimme Nordströmmien / Pohjoisvirtalaisten kanssa hyvän päiväpurjehduksen tänne Paraisten Venekerhon lipun liehuessa mesaanin mastossa. Anki on luvannut kertoa miehistön näkökulmasta ensimmäistä päivää Atlantin aalloilla, joten saatte ottaakin sitä varten ruotsinkielen oppikirjat esille, sillä teksti tulee sillä toisella kotimaisella. Täällä on viime päivinä puhuttu suomea, ruotsia, englantia, ranskaa ja yritetty ymmärtää portugalia. Välillä ei meinaa muistaa mitä kieltä on kenenkin kanssa puhunut ja sanat menevät sekaisin.

Satamassa on sellainen harvinaisuus kuin Sauna, mutta sinne kuuluisi olla sataman yhteydessä olevan kuntosalin jäsen. Toimiston naiset eivät tunnistaneet sukulaisuuttamme saunaan, ja kuin houkutukseksi sauna oli laitettu päälle, mutta poikain rynnätessä sinne pyyhkeet ja uimahousut mukana, olikin ovi jo lukossa! Mitä kiusantekoa. Tänään oli tyytyminen vain saunaolusiin. Huomenna täytyy päivystää vuorotellen saunan oven vieressä, etteivät löylyt vaan lipsahda ohi.

Sadetta on sitten saatu joka päivä, eikä tämäkään päivä tuonut siihen vaihtelua. Miehistömme oli varustautunut matkaan tutustumalla netissä lähiympäristöön ja niinpä suuntasimme bussilla läheiselle viinitilalle. Matka kulki pikkukylien mutkaisia kujia pitkin ja välillä näytti, että peilit jäävät kyläläisille muistoiksi. Perille päästiin ja vettä tuli kaatamalla. Ja siesta-aika parhaimmillaan, joten täytyi keksiä tunniksi tekemistä. Juoksimme sandaalit vettä roiskuen katua pitkin ensimmäiseen kaffelaan, joka osoittautui lounaspaikaksi ja vieläpä hyväksi sellaiseksi. Tuhdit portugalilaiset sisarukset laittoivat hyvää ruokaa, vaikkei aina tiedettykään mitä keittiöstä oli pöytään tulossa.

Itse viinitila oli 160 vuotta vanha ja naapurin Kalle ja Silviakin olivat käyneet siellä vuonna 1986.  Tilan perustaja Jose Maria Da Fonseca kuljetti 1900 luvun alkupuolella muscatelviinejä mm. Brasiliaan. Myymättä jääneet viinit tulivat takaisin keikkuvissa laivoissa. Lämpötilakin vaihteli paljon matkan aikana, mutta kaikki tämä teki viineistä erikoisen makuisia ja ne saivat omat nimen -   Torna viagem – Return journey.  Vuonna 2000 tehtiin vastaavanlainen testimatka kuuden 600 litran muscatelviinitynnyrin vuodelta 1984 kanssa ja seitsemäs jätettiin Portugaliin, jotta voitaisiin verrata, onko maussa eroa. Ero oli huomattava ja samanlainen matka tehtiin uudestaan vuonna 2007. Kyseistä viiniä on myytävänä kovalla hinnalla, mutta emme ostaneet. Täytyisiköhän sitä kokeilla itse – kaipa tynnyrin sijaan voi olla pullo ja ei kai sitä Brasiliaan tarvitse matkata ja voi kai siitä jo vähän juoda menomatkalla?

Kaiken kaikkiaan viinitilalla käynti oli hieno kokemus ja nähdä 20 900 litran suuruinen mahonkitynnyri, jossa on viiniä, oli aika elämys. Pelkät rakennukset olivat kuin historian kirjoista ja opas kertoi elävästi viinin valmistuksesta ja historiasta. Saimme maistaa muutamaa viiniä ja ostettavaa oli hyllytolkulla. Mukaan tarttui vain yksi punaviinipullo, Periquita, jonka tyhjensimme illalla lahjaresepteistä valitun lihapadan ja riisin kanssa. Jälkiruoaksi khaki – hedelmät, jotka maistuvat ehkä vähän ruusunmarjaoilta. Keittiövuorot Ankin kanssa sujuvat kuin leikki, riitaa tulee vain kumpi ennättää ensin tiskialtaan ääreen

Janoinen Iveco

Iveco oli ansainnut uudet öljyt ja pojat aloittivat öljynvaihdon kaupunkikierroksen jälkeen.  Urakkaa varten kerättiin kaikki tyhjät purkit ja purnukat, joihin vanha öljy saatiin kerättyä.
Uutta öljyä meni sitten lähemmäs kymmenen (!) litraa ja poikien mielestä kone vain maiskautti nätisti starttiavaimen pyöräytettyä koneen käyntiin ja kehräsi kuin kissa. Urakka oli isotöinen eikä työasennotkaan olleet niitä fysioterapeuttien ihanneasentoja, mutta homma tuli hoidettua ja vieläpä siististi. Kyllä nyt kelpaa taas ajella.

Ennen matkalle lähtöä, kun olin lopettanut työnteon, Anki oli viimeinen asiakas ja nyt oli aika kaivaa sakset  taas esille. Parturoin laiturilla hiuksiin uudet tuulet, sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä eilisestä oli vielä tuulenrippeitä ilmassa. Jälkeemme laiturille jäi mojova kasa hiuksia, jotka tuuli hoiteli pois. Muutama utelias seuraili toimiamme, mutta tällä kertaa jonoa ei syntynyt.

Päivä meni nopeasti ja pimeys tuli taas yllättäen, samoin illan viileys. Siirryimme sisätiloihin syömään lahjaresepteistä M&L fruktigt tonnfisksallad ja meni siinä vähän viiniäkin.
Kauppojen viiniosastot saavat muuten päät pyörälle, sillä osastot ovat isompia kuin Paraisten Alko ja viinit toinen toistaan halvempia. Tänään oli pöydässä ” tosi kallis” 9 e Portugalilainen Vinho Tinto,  naapuripitäjän  Setubalin tuote. Hyvältä maistui ja ilta meni mukavasti rupatellen, kotipaikkakunnan uutisia kuunnellen.

Meri pauhaa taas ja vene narisee ja natisee, mutta huomenna ajattelimme laittaa miehistön hommiin ja suunnata merelle.

Se luvattu myrsky!

Sunnuntaiaamu koitti ja otimme junan kohti Lissabonia. Joimme aamukahvit laitakaupungilla ja kävelimme lentokentälle, nappasin matkalta pari kukkaa rintapieleen, sillä olimme sopineet tapaavamme Ankin ja Svanten ”rehut rinnassa”. Kone saapui ajallaan ja he saapuivat heilutellen sinivalkoista Paraisten Venekerhon lippua, jonka Seppo oli mukaan laittanut. Saamme nostaa siis seuran lipun Maamme laulun soidessa salkoon! Hyvä Suomi ja Parainen!

Hyppäsimme bussiin ja ajoimme rautatieasemalle, josta lähti juna Cascaisiin. Matka kulkee rannikkoa pitkin ja hienoa nähtävää riittää 40 minuutin matkan ajaksi. Perillä otimme taksin ja saavuttuamme satamaan huomasimme Tommy ”Bach”  från Stockholm saapuneen Cascaisiin! Olipa hauska tavata taas. Samat pitkänmatkan veneet kulkevat toinen toistensa perässä ja useimmiten sattuvat samoihin satamiin, ihan vahingossa, niin kuin nytkin.

Pääsimme veneeseen ja saimme tavarat sisälle sekä pressun kiinni, kun sade alkoi. Se voimistui illan mittaan ja tuuli yltyi 12–17 m/s. Keskiyöllä tuuli oli puuskaista ja parhaimmillaan 20 m/s ja aallot tulivat tuulen mukana yli aallonmurtajan, suolavesi vain roiskui satamassa veneiden keikkuessa edestakaisin ja lepuuttajat eivät enää pysyneet laitureiden ja veneiden välissä. Sisällä meteli kuulosti siltä, kuin vene olisi laitettu ajamaan metrokiskoille sata kilometriä tunnissa. Kävimme ulkona muutamaan otteeseen siirtämässä niiden paikkaa ja korjaamassa köysien asentoa ja muutaman minuutin ulkona olo sai vaatteet märiksi roiskuvasta suolavedestä ja sateesta. Veneemme oli kaukana aallonmurtajasta, mutta minkähänlainen meteli siellä ihan vieressä mahtoi olla?

 Aamulla veneilijät tekivät tarkastuskierroksia, mutta ilmeisemmin mitään isompaa vahinkoa ei ollut sattunut. Veneemme kannelle oli lentänyt veden mukana hiekkaa ja lepuuttajan suojapussi oli mennyt puhki, laiturit olivat ilman sähköä ja sähköinen portti ei toiminut, muuten kaikki näytti normaalilta.
Harva veneilijä halusi merelle kokeilemaan, kuinka korkeita aaltoja siellä oli jäljellä.

Olimme arvanneet kelin huononevan miehistölisäyksen myötä, mutta että näin rajusti…

Terveiset täältä Cascaisista

Purjehdimme ohi Manner- Euroopan läntisimmän paikan, Cabo de Rocan ohi ja saavuimme Cascaisiin yöpurjehduksen jälkeen.

Paikka tuntuu pienten satamien jälkeen suurelta ja onhan ympärillämme venepaikkoja 638 veneelle edellisen 20 sijaan. Oli muuten ensimmäinen satama, jossa tervetuliaislahjaksi annettiin kauniisti paketoitu viinipullo! Paikka tuntuu varsin Skandinaaviselle, sillä täällä on monta venettä Norjasta ja Ruotsista ja vieressämme on Tanskalainen perhe, joihin tutustuimme jo Hollannissa. Hekin olivat jumittuneet kolmeksi viikoksi Ranskaan potkuriakselin vuotaessa vettä. Tutulta kuulosti heidänkin telakalla asuminen remontin keskellä. Mutta olivat iloisia saadessaan jatkaa matkaa ja päästessään tänne lämpöön.

Itse kaupungissa on jo pääkaupunkimaista tunnelmaa, onhan täältä Lissaboniin matkaa vain 25 kilometriä. Täältä löytyy ostoskeskus ja Jumbo- marketti, ravintoloita ja sisäänheittäjiä on joka kulmalla, kaikilla kova kilpailu asiakkaista. Kaikki kadut on päällystetty kauniilla neliskanttisilla (marmori?)kivillä ja täytyy vain ihmetellä sitä työnmäärää, mitä siihen on mennyt. Materiaali täällä on varmaan edullista, samoin työ, sillä luin jostakin keskiansion olevan n. 400–500  euroa kuukaudessa. Mahtoiko olla tuoretta tietoa? Luin netistä, että 1100-1200-luvulla vaikuttaneen Alfonso Henriquesin aikana käytössä oli Suomenlippua muistuttava lippu. Aika hauska yhteensattuma.

Uuteen satamaan tullessa voi tutustua uuteen kotikaupunkiin tai tehdä huoltohommia, harvoin on aikaa tehdä molempia. Täällä valikoimme jälkimmäisen vaihtoehdon.
Olemme raivanneet tavaroita takahytistä pistopunkkaan ja tehneet tilaa Ankille ja Svantelle , tulevat viikoksi Paraisilta mukaan. Siinä ohessa olen lakkaillut puuosia, jotka ottivat nokkiinsa Englannin koneremontissa, Hentti taas on kiristellyt knaappien ruuveja ja huoltanut autopilottia ja pessyt suolaa kannelta ja köysistä. Välillä on kävelty ruokakauppaan ja raahattu ruoat repuissa veneelle.

Neljä kuukautta lähdöstä on tullut täyteen 20.10 ja samalla juhlittiin 10-vuotishääpäivää, oltiin matkalla veneessä, kuinkas muutenkaan. Päivä oli yhtä kaunis kuin kymmenen vuotta sitten, kun tulimme Turusta veneellä Paraisille. Silloisen syksyn ruskavärien sijaan Portugalin rannikko valaisi värikkäänä yössä.

Teimme kuluneen neljän kuukauden yhteenvedon:
Olemme nostaneet 9 maan kohteliaisuuslipun
Olemme käyneet 27 satamassa, joissa yövyimme yhteensä 97 yötä
Olemme olleet ankkurissa vaivaiset 7 yötä
Olemme liikkuneet purjeilla ja/tai koneella 522 tuntia
Olemme matkanneet Suomesta 2417 meripeninkulmaa.
Olemme välillä epävarmoja viikonpäivästä ja ajasta
Olemme ajat sitten lopettaneet laskemaan kulut
Olemme kävelleet enemmän kuin koskaan
Olemme uineet vähemmän kuin koskaan
Olemme nähneet delfiinejä enemmän kuin koskaan
Olemme raittiissa ulkoilmassa 90 % valveillaoloajasta
Olemme tyytyväisiä ”Irtiottoomme”

Ps. Ilmapuntari alkaa jo näyttää huonompaa säätä, saapuvalla miehistöllämme on taipumusta aiheuttaa myrskyjä ja tulvia tullessaan lomamatkalle, katsotaan mitä sieltä nyt saapuu…

Nazare

Aika kiva teksti leipäpussissa

Voisakin on hienot kuviot

Kuja satamasta kaupungille

Kasvimaalla

Hienoja kaakeleita seinissä

Kapeilla kujilla sai väistellä pyykkejä

Sumusireeni ulvoi koko yön ja jäi vielä hommiin meidän lähdettyä sumuisesta satamasta. Itse asiassa satama ja kaupunki olivat olleet mukava tuttavuus, ihmiset ystävällisiä ja aitoja. Satamassa oli kaikki tarvittavat palvelut lähellä, kuskasivat meidät jopa kaupungille dieselpyttyjä täyttämään. Mutta luvassa oli hyviä tuulia ja silloin kannattaa lähteä. Nostimme purjeet, mesaanikin sai tänään työpäivän (takapurje siis) ja tuuli puhalteli tasaisesti 7-12 m/s koko päivän sekä yön ja kummallista kyllä - samasta suunnasta koko ajan, tätä ei ole tapahtunut sitten moneen viikkoon.

Matka meni rattoisasti keinuen. Laitoin lahjaresepteistä Puffilaisia lihapyöryköitä ja jälkiruoaksi Ahvenanmaan pannukakkua. Taikinaa sekoittaessa tuli tietenkin iso maininki lennättäen kipon ylösalaisin pöydälle, housuille ja matolle! Siinä sitä oli Ålantilaista joka paikassa ja kamala homma siivota keikkuvassa keittiössä. Mittasuhteet menivät sekaisin nesteen valuessa joka puolelle, mutta laitoin loput taikinasta uuniin. Lopputulos muistutti kengänpohjallisia, mutta onneksi lihapyörykät onnistuivat.

Purjehdimme taas yön yli, tähtitaivas ja kuu valaisivat hyvin, mutta se kylmyys vaan ei häviä – miten kauas täytyy mennä, ettei pitkiä kalsareita tarvitse käyttää? Päivällä ohjasimme vuorotellen käsin ja yöllä käytimme autopilottia. Nukuimme muutaman hassun tunnin jossain välissä. Olimme matkanneet 25 tuntia ja tulleet 130 mpk, kun saavuimme Nazaren satamaan, Portugaliin. Satamakapteeni tuli neuvomaan venepaikan kalanlöyhkäisestä satamasta ja teki mieli kääntyä takaisin, kapteenikin vaikutti oudolta huitovan kävelykeppinsä ja paljaan ylävartalonsa kanssa. Tuloselvitys täytyi tehdä välittömästi hänen veneessään ja käteistä mukaan! Olipa siinä komentoja kerrakseen, että Tervetuloa Vaan!

Mutta kaveri osoittautui mukavaksi, samoin hänen vaimonsa, ovat aikoinaan purjehtineet paljon Välimerellä ja pysähtyneet tänne huonon sään vuoksi, jääneet sitten pidemmäksi aikaa ja aloittaneet työnteon. Olivat nyt noin 70- vuotiaita ja asuivat veneessä. Saimme infopaperit paikasta SUOMENKIELELLÄ ja se oli melkoinen yllätys. Hän sanoi kyllästyneensä aikoinaan lukemaan vieraskielisiä tekstejä turhaan ja päätti ottaa uuden käytännön .Montakohan kieltä valikosta löytyy? Satama- alue näyttää kalatehtaalta ja hajukin on sen mukainen. Mutta pesutilat ovat ihan siistit ja toimivat.

Itse kaupunki näyttää köyhältä, mutta kasvava turismi näkyy uusien hotelleiden ja rantaravintoloiden määränä. Rihkamaa myytiin joka kojussa ja kaipa niillä jokunen lantti aina tulee taskuun.
Kaikkein hienojen rakennusten takana olivat arkiset kasvimaat, jossa mummot kitkivät mustissa vaatteissaan rikkaruohoja, aliravittujen hevosten laiduntaessa vieressä. Tulipa meitä vastaan mies paimentaen kilipukkilaumaansa huoltoaseman läpi kohti keskustaa, olivatkohan menossa kaljoille?
Eli melkoista vastakohtien sinfoniaa koko kaupunki. Aika hauskaa sellaista.

Povoa De Varzim

Onpa siinä paikalla nimi! Ja miten se sitten lausutaan – ei aavistustakaan. Eilen ei nähnyt edes mihin oli tultu ja matkalla suihkutiloihin oli vain pukeilla olevia veneitä. Tänään huomasin niissä olevan asukkaita, melkeinpä enemmän kuin vedessä olevissa. Moni on kai jättämässä veneensä talveksi tänne ja osalla on sama kohtalo kuin meillä Englannissa, eli veneessä on joku mennyt rikki. Telakka on suuri ja sinne mahtuu veneitä mm. Norjasta, Englannista, Saksasta ja Ruotsista. Maallikon silmissä tuntuisi siltä, että täällä on edulliset talvisäilytys hinnat.

Hinnat muutenkin täällä ovat koko matkan alhaisimmat - ison kassillisen hedelmiä ja vihanneksia saa neljällä eurolla ja liha maksaa muutaman euron per kilo, portviinistä puhumattakaan, joka maksaa alle neljä euroa pullo. Viinitetra oli halvimmillaan 47 senttiä litralta. Kengät maksavat parinkympin luokkaa ja sillä rahalla saa siis jo saappaita. Farkkuja saa vähän yli kympillä. Kodinkoneista osui kaasuliesi neljällä liekillä 129 euroa ja Whirpoolin hella muutaman satasen. Ja kaikkein edullisinta on siis vain katsella.
Sorruimme ostamaan ruoan lisäksi kalastusvempaimia – isompien kalojen toivossa.

Itse kaupunki näytti päivänvalossa kauniilta, vaikkakin monen mielestä varmasti ränsistyneeltä, mutta kaikessa vanhassa on vain sitä jotain minun silmissä. Rappiolla olevat talot suorastaan kutsuvat remontoimaan ja sisustamaan. Katukuvassa suurin ero Espanjaan on varmaan kaakeloidut julkisivut ja paljon parvekkeita, ikkunat ovat liukuvia ja väriä on käytetty kaikkialla ehkä enemmän. Ihmiset puhuvat hyvää englantia ja ovat todella ystävällisiä. Miehet pelaavat puistoissa pelipöytien ääressä pelejään ja naiset työntelevät siivouskärryjään lintallaan olevissa kengissä essut pyöreiden vatsojensa peitteenä.
Varsin leppoisaa menoa.

Kaupungissa on aikoinaan sodittu paljon sen rikkauksien takia, sillä täällä on ollut kultaa ja tinaa.
Nykyisin se on suosittu portugalilaisten lomakohde ja ainakin tänään katukuvassa oli paljon englantilaisia.
Ja kuten monessa muussakin rannikkokaupungissa – täälläkin eletään kalastuksen voimin.
Aamuyöstä tuntee oman veneen liikkuvan enemmän, sillä kalastusalukset lähtevät merelle härpäkkeitään katsomaan, oli keli mikä tahansa. Tänään sumusireeni on soinut koko päivän ja varmaan jatkaa koko yön.
Harvinaista. että sumua on kestänyt näin kauan, sanoivat paikalliset. Aurinko pilkahti hetken aamupäivällä, mutta katosi sitten pois. Toivotaan, että sää vähän selkenisi ja veneet voisivat jatkaa matkaansa, sillä  tänään kukaan ei-paikallinen vene ei lähtenyt merelle!

Savua ilmassa

Heräsimme aamulla savun hajuun ja haju muistutti palanutta kotiamme. Sydän pyörähti muutaman kerran säikähdyksestä, mutta en löytänyt sisältä palon syytä. Kurkistin ulos ja koko kansi oli noen ja tuhkan peitossa, samoin laituri. Koko ilma oli sakeana savusta ja syykin alkoi selvitä – lahden toisella puolella oli riehunut koko yön metsäpalo! Olimme kuulleet illalla ilotulitusrakettien kaltaista pauketta, mutta mitään valoa ei näkynyt, joten unohdimme koko asian. Mutta ilmeisesti palo oli alkanut jo silloin.
Helikopterit ja pienlentokoneet lensivät ilmassa pudotellen merestä tankattua vettä paloalueelle. Välillä kuului räjäytyksen ääniä, yrittivätkö sammuttaa siten paloa?

Combarran kujat

Starttasimme vähän alakuloisina, sillä palo ei ole kenellekään mukava asia. Lahdessa saimme väistellä vastaantulevia lentokoneita, jotka täyttivät vesitankkejaan. Savu ja noki seurasivat kokopäivän ajan ja vaikka huuhtelin kannen jossain vaiheessa, tuli siihen aina uutta tavaraa tilalle. Ja sitä putoili vielä Baionassa saakka seuraavana päivänä.

Tuuli oli olematon, kuten viime aikoina on ollut tapana, mutta sinnittelimme purjeilla myöhäiseen iltapäivään saakka ja lopulta käynnistimme koneen ja suuntasimme Baionaan ankkuriin. Lahdessa oli muitakin pitkänmatkan veneitä ankkurissa ja satama laitureissa oli tungosta. Kaipa kaikki odottelevat parempia tuulia. Emme käyneet maissa laisinkaan, vaan jatkoimme aamulla matkaa kohti Portugalia.
Tuulet olivat vielä surkeammat kuin edellisenä päivänä, erona vaan että kaikki se oli vastaista. Menimme ulommas merelle parempien tuulien toivossa, mutta turhaan. Ainut lohtu oli, että näimme päivän aikana moottorilla ajellessa delfiinejä useaan otteeseen ja sosiaalisin ryhmä seurasi meitä kahden tunnin ajan hypellen ja huudellen, minä keulassa kameran kanssa roikkuen ja vastaillen. Sivullisen silmin varmaan hullun näköistä puuhaa, mutta delfiinit selvästi innostuivat hyppimään, kun niille huuteli korkealla äänellä.

Luin matkalla lahjareseptejä ja oli kiva muistella niiden antajia, valikoin sieltä kasviswokin, jonka kanssa paistoin mustekalat – kyllä tuore mustekala on pehmeää ja hyvää. Toisena reseptinä laitoin täytettyjä paprikoita.
Portugalin rajan ylityksen jälkeen otimme perinteiset Fammun tekemät matkakorput. Pitkälle ovat korput riittäneet, onkohan näillä seuduilla ollut myös tapana laittaa merelle lähtijöille aikoinaan korppuja mukaan?
Yritin kirjailla sisällä, mutta mainingit olivat melkoiset eikä sisätiloissa ollut mukava olla. Sää oli sumuinen ja näkyvyys huono ja moottorilla ajaminen tympäisi. Kaiken lisäksi kalastuspoijujen metsästys ja väistely kävi raskaaksi huonon näkyvyyden vuoksi. Suuntasimme Povda de Varzimiin ja saavuimme sinne korkeiden maininkien kanssa sumusireenin ääntä kohden. Aallonmurtajat tulivat näkyviin viimehetkellä ja sujahdimme satamaan ja saimme veneen kiinni laituriin, jonka jälkeen näkyvyys katosi kokonaan.  Edes naapurin venettä ei näkynyt. Olimme tulleet kreivin aikaan.

Laskuveden aikaan

Laskuveden aikaan ihmisillä tulee kiire, sillä silloin on ”sadonkorjuun” aika. Yleensä naiset keräävät rannoilta rapuja, simpukoita ja kaikkia mereneläviä. Varustukseen kuuluu kumisaappaat, ämpäri tai saavi  ja talikkoa muistuttava vempain, millä maata kaivetaan.  Työ muistuttaa kaukaa katsottuna meidän perunannostoa käsipelillä. Kun saavit alkavat täyttyä, saapuu ”tukkuostaja” paikalle pakettiautolla, jonne tavarat lastataan ja kerääjät saavat rahansa. Kello tikittää ja aurinko paahtaa kuumana, joten ei siinä raha helpolla tule. Emme uskaltaneet kysyä, paljonko saavillisesta simpukoita saa, mutta tuskin siinä miljonääriksi tulee. Täytyykö tässä laajentaa vapaa-ajan toimintaa ja hankkia vielä kumisaappaat – purjehdussaappaat ovat turhan hienot liejussa kaivellessa.