10 miljoonaa turistia, minä yksi niistä.

Bananas

Taatelit

Saksalainen risteilyalus

Joulun tunnelmaa

Banaanit matkalla

Taateleita

Kanarian saaria on kaikkiaan 8 kappaletta ja vierailimme niistä ainoastaan kolmessa. Kaikki olivat hyvin erilaisia rakennustyyliltään ja turismiltaan. Luin jostakin saarille saapuvan vuosittain 10 miljoonaa turistia ja voitte laskea mielessänne, mikä määrä pelkästään vesipulloja kertyy, jos jokainen turisti ostaa 7 pulloa lomansa aikana ja pakkaa yhtä monta muovikassia paikallisessa marketissa, puhumattakaan suihkuvedestä… 70 miljoona vesipulloa pelkiltä turisteilta!


Kysyin apteekista onko vesijohtoveden juominen vaarallista, sillä olemme juoneet tähän saakka aina paikallista kraanavettä. Vastaus oli, ettei se nyt ole vaarallista, mutta siitä voi saada bakteereja…Keittämällä käy kuulemma hyvin ruoanlaitossa.
Sitä nyt on kuitenkin tankattu veneen säiliöön ja juotukin, salaatit ym pesty samalla vedellä ja vielä ollaan ihan normaaleja.

Turismin lisäksi saarelaisia pitää hengissä trooppinen maanviljely, tuotteina on banaani (tietty),kahvi, taateli, appelsiini ja kasvatetaanpa täällä vehnää, ohraa, maissia ja perunaakin. Kovaa työtä vaati viljelyksien hoitaminen näillä rinteillä.

Täälläpäin on ollut monta kysyjää purjehdusmatkalle mukaan – tyypillisin on alle 30 vuotias, omien puheiden mukaan kaiken osaava ja maailman mukavin sekä sosiaalisin ihminen. Ironisinta vain on se, jos otat mukaasi jonkun tuntemattoman, on kapteenilla täysi vastuu kyseessä olevasta ihmisestä.
Viime kädessä joudut maksamaan kaverille matkan takaisin, jos hän ei jostain syystä pääse maahan. Mutta ilmeisesti sitä kannattaa yrittää, sillä ilmoituksia on joka puolella satamaa.

La Gomera

Puerto Ricon rantaa

Teidekin näkyi matkalla

Atlantic challenge

Mikä runko, enkä tarkoita omaani

La Gomeran vehreyttä keskustassa

Rentoa päivänviettoa La Gomerassa

Bongasimme harjalinnun Puerto Ricossa

Odottelimme pressun valmistumista maanantain ja vielä tiistaiaamupäivän, olimme puhuneet sekaisin ranskaa ja englantia ja olimme kutakuinkin ymmärtäneet toisiamme työn ja ajan sekä laskun suhteen. Hauska tapaus sattui Hentin kysellessä pressun valmiustilaa - huomatessaan sen olevan valmis, sanoi menevänsä sovittamaan sitä. Violett suorastaan hyökkäsi pressun kimppuun ilmoittaen, ettei pressu lähde mihinkään, ennen kuin se on maksettu!  Ne kulttuurierot ovat paljon suuremmat kuin se lyhyt matka hänen toimistolta veneeseen.

Lähdimme tiistai- iltapäivällä kohti La Gomeraa ja laskimme hitaan purkkimme saapuvan sinne luvatuilla tuulilla keskiviikkona valoisan aikaan. Matka alkoi lupaavasti vastatuulella ja ristiaallokolla. Vene keikkui ja tunsi olleensa taas kaksi viikkoa maakrapuna. Kuinka helppoa se satama- tai ankkurielämä onkaan ja sitä tulee yleensä mukavuudenhaluiseksi, lähteminen tuntuu aina tylsältä.

Tuuli vaihtoi suuntaa ja yltyi välillä jopa 12 m/s ja pääsimme jopa yli 7 solmua oikeaan suuntaan – oikein herkkua meille. Keskiyöllä ohitsemme lipui Kristiina Katarina, suomalainen risteilyalus matkalla Las Palmasiin. Olimme samoihin aikoihin Teneriffan eteläkärjen tuntumassa, kirkkaat valot täyttivät rannat ja Teiden huippu oli näkynyt jo alkumatkasta.

Vettä ryöpsähti tasaisin väliajoin istuinkaukaloon kastellen kevyesti vaatteet ja silmälasit suolavedellä, yö oli lämmin, sillä lämpötila ei laskenut alle 21 asteen, joten ne pitkät kalsarit ovat nyt sitten naftaliinissa. Vhf  kuulutti koko yön ”securite, securite” varoittaen  lähisaaren kuumista oltavista , kiitos tulivuoren. Veneily ja sukeltaminen tietyn etäisyyden päässä on kielletty. Paikalliset ovat kuulemma kiukkuisia, sillä alueella on alettu evakuoida ja tietenkin he menettävät elantonsa.

La Goruna häämötti jo ennen auringonnousua edessämme ja olimme perillä jo ennen yhdeksää, olimme siis matkanneet 79 mpk ja aikaa siihen oli mennyt n.16 tuntia, jolloin keskinopeudeksi tuli 5 solmua. Hyvä Serenalle.

Otimme paikan satamasta, sillä vene täytyisi täyttää ruoalla ennen Kap Verdelle lähtöä. Täällä hintataso on melkein puolet halvempi kuin Puerto Ricossa.
Satamassa on paljon veneitä, erityisesti Englannista ja Ranskasta, osa pitkälle matkalle lähtijöitä ja osa viettää talven täällä lämmössä.
Laitoin parturi kylttini kiinni keulaan ja viiden minuutin kuluttua oli ensimmäinen aika varattu.

Kävelimme pikku kiepin keskustaan ja oli kiva huomata siellä olevan paikallisia, eikä kukaan ollut sisäänheittäjänä.

Satamassa oli kummallisen näköisiä veneitä, missä paikat kahdelle soutajalle.  ”Avaruusveneissä” on makuupaikat, aurinkopaneeleja runsas määrä, vedentekokone ja kaikki ruoka on pusseihin pakattua ”pirtelömuonaa”, johon lisätään vain vesi.
Seurue starttaa sunnuntaina kohti Kap Verdeä ja sieltä kohti Barbadosta. Matkaan arvellaan kuluvan 50 vrk! Lupasivat soutaa meistä ohi ja odotella sitten Barbadoksella. Kavereilla oli isot hauikset ja tuskinpa mahtuvat enää reissun jälkeen samoihin hihoihin.

Kaveririkas marraskuu

Treenausta illan keikkaa varten

Vinssikahva apurina

Terveisiä Länsi-Turunmaalta

Tai Nauvosta...

On siinä ollut rakentamista!

Terveisiä Paraisilta

Elvis soitti ja lauloi perjantaina, keikkamatka oli sarjassamme lyhkäisimpiä – veneestä laiturinkautta rannalle ja lähimpään ravintolaan. Peruukki oli villiintynyt säilytyksen aikana (keulassa keikkuu) ja se oli taas pestävä ja kammattava, vinssi kahvasta on tullut oiva jalusta, mihin styroxpään saa kiinni kuivauksen ajaksi. Pää toimii muuten mainiona ”varaspelättimenä”, kun sen jättää sopivaan kohtaan istuinkaukaloon – kaukaa katsottuna se näyttä ihan aidolta ihmiseltä! Välillä itsekin pelästyy, kuka meille nyt on tullut kylään.

Valtaosa veneilijöistä on täällä miehiä ja kaikilla on auttamattoman lyhyet hiukset, siinä ei hyvälläkään myyntipuheella saa saksiaan esille. Täytyisi varmaan laajentaa toimenkuvaa ja siirryttävä ostoskeskuksiin letittämään – siellä on sankoin joukoin suomalaisia jonottamassa letitystä. Hentti voisi seisoa vieressä muskeleineen noin niin kuin suojelemassa. Voisi näet huikan suututtaa paikallisia letittäjiä suomalaisen kilpailijan tienistit.

Muuten aika täällä on mennyt odotellessa pressunparannustöitä ja venettä huollellen. Suolavesi ja aurinko yhdessä jättävät armottomat jälkensä joka puolelle.  Englannista kanteen tarttuneet ruosteiset metallihippusetkin lähtevät irti ainoastaan kynnellä hangaten, joten olimme kontillaan lauantaina puunaten kantta puhtaaksi.
Masto ja muut alumiiniosat pestiin makealla vedellä ja jos energiaa riittää, niihin saisi taas laittaa suoja-ainetta.

Saimme vieraita sunnuntaina, melkein meinasin taas sanoa Paraisilta, vaikka he todellisuudessa asuvat Nauvossa tai siis oikeammin Länsi- Turunmaalla, vaikkakin jonkun ajan kuluttua heistä tulee taas nimenuudistuksen myötä Paraislaisia.
Nimenuudistus on ollut yhtä sekava, kuin edellinen teksti. Sanotaan nyt että
Leif ja Nina tulivat kuitenkin varmuudella Suomesta, se nimi on ja pysyy.

Vaihtelimme kuulumisia ruoan ääressä niin päivällä kuin illallakin – kuka tekee mitäkin Gabriellalla (Viking Line), mitä kotipaikkakunnalle kuuluu ja mitä samanikäiset lapset nykyään hääräävät.

Eipä sitä olisi kesällä Suomesta lähtiessä uskonut näkevänsä näin monta tuttua marraskuussa!

Läppäri - walk

Blogin aloitussivusta on vuosi vierähtänyt. Kone ja sen toiminnot on paremmin hallussa ja niin kuin ”opettajani” silloin sanoi – ne rutiinit, ne rutiinit. Muistuu mieleen alkuajan valokuvien tuskastuttavat siirtoyritykset, tekstein kummalliset katoamiset ja näppäimistön hukassa olevat toiminnot. Paljon on opittavaa, mutta omaksi hämmästyksekseni olen kiinnostunut tietokoneen toiminnoista ja silloinhan sitä oppii parhaiten.

Työläintä blogissa on vuoden aikana ollut tekstin ja ennen kaikkea kuvien saaminen muiden luettavaksi. Joskus saa kävellä tietokone laukussa monien kilometrien päähän, missä on MAHDOLLISESTI toimiva internetti. Kumma kyllä pöydällä niin kevyen tuntuinen kone alkaa painaa aina kilometrin kävelyn jälkeen laukussa tosi paljon. Joskus käy tuuri ja selviää pelkän muistitikun kanssa ja sehän tuntuu joululta.

Prepaid nettitikkuja on tullut ostettua muutama, kallein tikku oli 50 euroa ja siihen täytyi tietty ladata vielä lisäksi nettiaikaa 30 eurolla. Joskus tikun tai kortin asentaminen sujuu nopeasti, parhaimmillaan siihen meni myyjältä puolitoista tuntia. Kävelyreissu sinne myymälään oli minulle jo kolmas, sillä ensimmäisellä kerralla en tullut ymmärtäneeksi ottaa passia mukaan, toisella kerralla Vodafonessa nautittiin siestaa, vaikka korttia myyvä liike oli auki ja kolmannella kerralla olin liikkeessä puolitoista tuntia. Nyt koneessani on kortti, jolla pääsen nettiin ja voin lähetellä juttuja, mutta kuvien lähettämiseen eivät bitit riitä, joten tiedossa on kävely kaffelaan, josta voi sitten laittaa kuvia blogiin. Tästä syystä kuvat tulevat joskus vasta muutama päivä tekstin jälkeen.

Vuosi sitten en olisi ymmärtänyt tästä systeemistä halaistua sanaa, mutta nyt se on arkipäivää. Päätin ristiä koneen kanssa kävelyn Läppäri-walkiksi, onhan olemassa vesijuoksua, step-aerobiciä ja sauvakävelyäkin. Karibialla siitä tulee varmasti Läppäri- cruice&walk, sillä ankkurissa ollessa maihin pääsee parhaiten jollalla, ellei halua uida.

Takaisin Puerto Ricoon

Pressun metalliosia tehtiin ulkona

Auringonpalvojia

Missä ollaan, mikä maa?

Lentomatka meni kuunnelleen takana istuvan pikkutytön oikutteluja ja itkemisiä. Itkun syyksi ei ilmennyt kipua, ainoastaan luonne ja halu tehdä asioita ei toivotulla tavalla. Selkänoja toimi mainiona potkulautana ja penkillä oli kiva pomppia.  Hillitsin itseni yli kuuden tunnin ajan, vaikka tyttö oli välillä istuimeni alla repien nilkoistani, äidin vain ihmetellessä, mihin se tyttö nyt hävisi – niin kuin siellä koneessa nyt olisi piilopaikkoja niin paljon. Hyväksyn mielellään eloisat ja vilkkaat lapset, mutta en lepsuja vanhempia, jotka antavat lastensa terrorisoida ympäristöään välittämättä pätkääkään.

Lueskelin lehtiä uudessa valossa, jospa yrittäisin lähettää johonkin lehteen jonkinlaista matkakertomusta.
Uusi kiinnostus kirjoittamiseen tuntuu hassulta, sillä muistuu mieleen kouluaikojen äidinkielen ainekirjoitustunnit - melkein maksoin kaverille, josko sanelisi, mitä voisi kirjoittaa. Sama juttu maantiedon ja biologian tunneista – nyt niistä oppikirjoista voisi melkein maksaa, jotta tietäisi, mikä kilpikonna se siellä Atlantilla oikein kellui. Ostimme Suomesta ison eepoksen Maailman eläimet, jossa on melko laajasti kerrottu kaikista eläimistä.

Saavuimme illansuussa Las Palmasiin ja otimme bussin Puerto Ricoon. Moni taksikuski kävi jo tarjoamassa ”very good price for you” matkaa ja täällä on pakko kai tottua näihin päällekäyviin tyyppeihin, joita ei ole aiemmin matkalla ollut. Mutta kieltämättä ne ärsyttävät.

Vene oli tallessa ja eipä kukaan ollut yrittänyt mennä sisätiloihinkaan viikon aikana, vaikka satamassa suositeltiinkin riisumaan kannelta kaikki ”käteentarttuvat ” tavarat pois. Satama onkin muuten ensimmäinen, minne laiturille pääsee ilman koodia tai avainkorttia.

Mutta olihan meillä käynyt Paraislaisia vieraita sillä aikaa! Märta ja Simo yllättivät meidät hiipimällä torstai- iltana veneeseen tervehdyskäynnille. Istuimme mukavan illan ja lupasimme tavata uudestaan perjantaina Hentin esiintyessä rantaravintolassa.

Puerto Ricossa kuulee suomea joka kolkassa, samoin norjaa. Sairaanhoitoa saa omalla äidinkielellä ja sitä varmaan usein tarvitaankin täällä. Katukuvassa näkyi ambulansseja valmiudessa ja arvelimmekin lämmön aiheuttavan sydämen kanssa ongelmia ja tuskinpa se nautittu alkoholi sitä riskiä pienentää. Tähän saakka matkaa päivällä humalassa oleva kadunkulkija on ollut tuntematon näky, mutta nyt niitä näkee joka puolella. Surullista.  Oman tottumisen vaatii myös turistien kaupunkivaatetus, tai lähinnä sen puuttuminen. Mahtavatkohan kaikki kulkea kotimaassaankin vain bikinit päällä ravintolaan syömään.?  Kuvitelkaa espanjalaisturisti uimahousuissa paikalliseen ruokaravintolaan istumaan!

Kesän alussa tilaamamme pressu on venynyt ja laskee veden läpi, joten marssimme paikalliseen neulomoon kysymään neuvoa, mitä sille voisi tehdä. Kankaassa täytyy olla joku vika, joten täytyy ottaa yhteys valmistajaan. Tilasimme kuitenkin yhden tukikaaren, joka tukevoittaisi sitä ja yritämme käsitellä kankaan jotenkin vedenpitäväksi. Osa töistä tehtiin perjantaina ja homma jatkuu maanantaina, joten Gomeraan päästään aikaisintaan tiistaina.

The show must go on

Tervetuliaisglögit terassilla

Onnistuin pudottamaan verhotangon naapurissa

Saatuun Kuopion porukatkin liikkeelle

Viimeisiä teknisiä säätöjä

Viikko meni ja kamera oli aina väärässä osoitteessa...

Yllätysvierailu alkaa olla loppusuoralla ja vaikka kalenteri oli tyhjä tänne tullessamme, on Audi kiitänyt paikasta toiseen, osa tervehdyskäynneistä on tehty jalan ja yöunet ovat olleet minimaaliset. Mutta on ollut ihana tavata kauan kaivattuja ihmisiä. Juhlamokkaa on juotu taas vuodeksi eteenpäin ja yritimme saunoa vähän varastoon, saipa Magga houkuteltua minut kaksi kertaa mereen uimaan - saman verran kuin viimeisten viiden kuukauden aikana yhteensä! Laiturilla oli jäähilettä jalkapohjien osuessa siihen ja vesi oli epätavallisen matala, joten sai kahlata pitkälle, ennen kuin oli kaulaansa myöden vedessä. Meri oli tyyni ja syksyinen maisema ympärillä hieno, tätä harmoniaa ei tuolla maailmalla ole näkynyt missään.

Tuntui hassulta tupsahtaa auringosta ja lämmöstä joulunajan odotukseen, lentokentällä oli vastassa joulukuusi ja joka puolella Suomea avattiin joulukatuja, niin myös Paraisilla - keskusta täyttyi lauantaina ihmisistä, vaikka yöllä olikin satanut vettä kaatamalla. Joulutunnelmaan päästiin ilman luntakin.
Ihmiset tervehtivät tottumuksesta ja kesti aina muutaman sekunnin, ennen kuin he ymmärsivät näkevänsä meidät väärässä paikassa. Ensimmäinen kysymys oli – oliko meille sattunut joku onnettomuus, tai oliko joku lähiomainen sairastunut. Otimmekin tavaksi aloittaa humoristisesti sanomalla – vene on ehjä, kukaan ei ole sairastunut tai kuollut ja olemme edelleen naimisissa, oliko muuta kysyttävää.

Saimme tilattua Lindströmiltä metalliosia veneeseen, ostimme venetarvikkeita Meredinistä (esimerkiksi anodeja ei ole löytynyt mistään maailmalta ilman parin viikon tilausaikaa) ja täytyihän meidän ostaa muutama hapankorppupaketti Atlantin ylitystä varten. Vaikka olimme tulleet melkeinpä ilman matkatavaroita, oli tavaraa kummasti takaisin tullessa. Ystävät olivat pakanneet joulunviettoa varten glögiä, käsinkudottua huivia ja onpa meillä mukana joulukuusen virkatehtävään paketti, joka avataan vasta perillä.

Vaikka ilma on ollut monen mielestä harmaa, ei se meitä haitannut, olemme tottuneet olemaan ulkoilmassa kokoajan ja totta puhuen pärjäsimme kevyellä vaatekerralla ulkona, kaipa olemme karaistuneet tuolla maailman tuulissa sen verran. Kävin entisen hevoseni kanssa ratsain metsässä ja pakkohan sieltä selästä oli hypätä alas nähdessäni suppilovahveroita. Heijastusliivistä syntyi hetkessä sienikori ja se täyttyi suppilovahveroista. Capri varmaan ajatteli, ettei mikään ole muuttunut, vaikka daamia ei ole näkynytkään puoleen vuoteen, sillä edelliset 11 vuottahan on aina mennyt syksyisin sieniä keräillen. Hevonen oli hyvässä kunnossa ja ei uskoisi, että uskollinen sienestyskaverini täyttää seuraavaksi kunniakkaat kolmekymmentä vuotta. Porkkana sen kunniaksi.

Moni on kysellyt matkareittiämme tämän jälkeen ja kaipa se mene jotenkin näin:

Palaamme Puerto Ricoon ja Hentillä on siellä pari soittokeikkaa.
Jatkamme La Gomeran saarelle loppuviikosta tai ensi viikon alusta, jossa vietämme epämääräisen ajan, riippuen siitä, miten siellä viihdymme.
Sieltä suuntaamme Kap Verdelle, matkan arvellaan kestävän viikon verran.
Nukumme ja varustaudumme siellä tulevaa kolmen- neljän viikon kestävää Atlantin ylitystä varten ja starttaamme sitten kun hyvältä tuntuu.
Joulun olemme siellä jossakin.
Jos olemme navigoineet oikein, pitäisi Barbados häämöttää vuoden vaihteessa tai pikkuisen sen jälkeen.

Päivitän sijaintiamme matkojen aikana Spotin välityksellä päivittäin, jos vain laite toimii ja pattereita piisaa.
AIS ei pysy mukana tahdissamme, vaikka ei meidän vauhti ole ollut päätähuimaava. Jos joku tietää miksi se ei lähetä sijaintiamme, kertokaa ihmeessä, sillä niin moni on sitä kysynyt.

Hankimme Suomesta satelliittipuhelimen, jolla voi pitää yhteyttä keskeltä ei mitään keskelle sitä jotakin.
Sen lisäksi pitäisi asentaa vielä sääasema. Ymmärrykseni edellä mainittuihin on olematon, mutta kysykää vuoden päästä uudestaan, olen silloin jo varmaan viisaampi. Käyttöohjeissa on taas paljon opiskelemista eikä ne entistenkään teknisten härpäkkeiden ohjeet vielä ole ihan selkärangassa
.

  Kaiken kaikkiaan yllätysvierailu oli hieno.  Iso kiitos kaikille saunan, glögin, kahvin, ruoan, yösijan, kauneushoidon ja ennen kaikkea hyvän seuran tarjoajille! Oli kiva nähdä teidät kaikki  ja tunsimme itsemme melkeinpä rikkureiksi lähtiessämme takaisin maailmalle, mutta minkäs voit - the show must go on!

Missä ollaan, mikä maa, moni teistä veikkaa Espanjaa

Iso betonitehdas

Merikortista löytyi Puerto Ricon sataman puhelinnumero..

Ennen lentoa hylätyt pullot

Suurin piirtein näin lauloi Irwin aikoinaan ja teki Kanarian saaria tunnetuksi meille suomalaisille. Nyt  Gran Canarialla liehuu pohjoismaiset liput joka puolella ja ravintolavalikosta löytyy jokaiselle jotakin omasta kotimaasta tuttua ruokaa.

Lähdimme maanantaiaamuna Graciosan saarelta kohti Puerto Ricoa ja ennätimmekin jo tiistai- iltana Playa del Inglesin nurkille, joten yövyimme ankkurissa hiekkarannan edustalla.
Aamulla matka kulki ohi ison betonitehtaan. Melko iso määrä on tarvittu betonia, jotta kaikki saaren talot, hotellit ja apartomentokset on saatu pysymään kasassa. Kuljetusta varten näytti olevan myös iso lastauspaikka laiturilla, joten osa kuljetuksista ainakin tapahtuu vesiteitse.

Moni varmaan ihmettelee, että ohitimme pari saarta noin vain ja valitsimme sen, missä on eniten turisteja. Mutta sattui näet niin, että saimme hetken mielijohteen lauantai-iltana katsoa lentoja Suomeen. Vanhempamme olivat kyselleet muutamaan kertaan, josko välillä käväisemme kotimaassa ja aina oli vastattu että joku kaunis päivä…Kun kerran kaunista säätä oli luvattu, varasimme ensin venepaikan Gran Canarialta ja sitten lennon. Kiire meinasi tulla, sillä dieseliä saatiin vasta maanantaiaamuna kello 11.30 ja matkaa Graciosasta olisi jonkun verran Puerto Ricoon. Mutta saavuimme sinne keskiviikkoaamuna ja laitoimme veneen kuntoon ja kiiruhdimme lentokentälle. Kuuden tunnin lentomatka tuntui leikinlaskulta pitkien purjehdusmatkojen jälkeen ja koneessa oli kuuma, olemme kai niin tottuneet tuulenvireeseen.

Ainostaan lapset tiesivät tulostamme ja Kuopion vanhempia oli varoitettu tulosta, muuten pääsimme tänään yllättämään kaverit Paraisilla työn äärestä.
Siinä muutama suu loksahti auki meidän pyrähtäessä puotiin sisään, ja muutamat ilonkyyneleetkin vuodatettiin, sen verran kiva oli nähdä kavereita.

Olemme viikon verran Suomessa ja sukkuloimme pääkaupunkiseudun ja Paraisten väliä, eikä kaikkien luokse ennätä millään. Mutta jospa edes murto-osan.

Joten kaikille lukijoille terveiset täältä Tuijan ja Eskon pöydän ääreltä – täällä ei keinu, ei huoju, eikä tuule.
Kaksi viimeistä yötä olemme nukkuneet käsivarret leveänä, pään yläpuolelle runsaasti tilaa ja suihku sekä wc käden ulottuvilla. Mitä luksusta!

Uudet naapurimme

Paikalliset naapurit

Anodi paikalleen, vaikka virta veisi miehen

Isänpäivän viettoa

Vene puhtaaksi

Ei näy tuttuja naapureita Ansua ja Aria, ei Lefaa ja Jaanaa eikä liioin Eskoa tai Tuijaa naapurissa, mutta olkihattuisia kottikärryntyöntäjiä sitäkin enemmän. Ihmiset tulevat satamaan odottelemaan matkustaja-alusten saapumista kaikenlaisilla kärryillä ja jeepeillä. Tavaraa on ostettu tai tilattu isommilta saarilta tänne pikkusaarelle. Kauppoihin ja ravintoloihin tuodaan elintarvikkeita ja jopa niitäkin kuskataan kottikärryillä kotiin. Katkeaako kylmäketju vai ennättääkö kuski työntää kärryn kotiin ennen sitä?

Tämä saari on erikoinen sekoitus vanhaa kalastuksella elävää kansaa ja nuorempaa taivaanrannan maalareita, jotka elävät koruja myyden tai hampurilaisravintolaa pyöritellen. Kaikki rakennukset ovat valkoisia ja oven väriä löytyy kahta sorttia - sinistä tai vihreää.Asukkaita on kuutisensataa ja hotelleja ei (onneksi ) saa rakentaa. Kadut tai pikemminkin kujat ovat pelkkää hiekkaa ja ajopelinä näkyy vaan jeeppejä, joilla turisteja kuskataan ympäri saarta safareille. Hiekka tunkeutuu joka paikkaan ja useasti ovien alareunat onkin tilkitty kangaspaloilla, joiden painoksi on laitettu kiviä. Tunnelma on hyvin leppoisa ja koska hotelleja täällä ei ole lainkaan ne vähät turistit, jotka yöpyvät täällä, asustavat veneissä, teltoissa tai majatalossa. Tästä voitkin arvella matkailijoiden olevan enemmän reppukansaa ja kultakäätyiset turistit ovat harvinainen näky hiekkaisilla kujilla.

Tänään snorklasimme työn merkeissä, Hentti sukelsi anodin potkuriakselin ympärille ja minä puhdistin veneen sivut ja pohjaa. Virta oli kova ja paikallaan ei pysynyt kuin kiinni pitämällä köydestä ja luja mentiin silloinkin, mutta anodi tuli ruuvattua kiinni ja vene on puhtaampi. Isänpäivä meni tällä kertaa näissä merkeissä. Pakkaan koneeni vesitiiviiseen kassiin, hyppään jollaan ja ajamme kylille tallentamaan tämän tekstin sinulle luettavaksi. Siellä hampurilaisbaarin terassilla toimii kylän ainut yleisönetti.

Viimeiset mailit

 

Kilpikonnia oli kellunut tasaisesti keskiviikkona ja torstaina, toiset niistä olivat arkoja ja sukelsivat ajoissa meren syvyyksiin, toiset taas kelluivat viime sekunneille veneen saapuessa viereen ja yleensä ne kohottivat päätään kuin todetakseen, että meinaatteko tosiaan tulla vielä lähemmäs. Sen jälkeen ne sukelsivat vähän ja nousivat pintaan tarkistuskäynnille, vain todetakseen meidän edelleen olevan lähellä.  Eipä jäänyt koulussa aikoinaan mieleen kilpikonnien kellunta Atlantilla ja olisikin kiva tietää, mihin niin monta sataa kilpikonnaa oli matkalla.
Bongasimme 4 valasta torstai-iltana, juuri auringon laskiessa. Siinä ne puhaltelivat ilmaan vesisuihkuja ja liikkuivat laiskasti.  Delfiinit täälläpäin eivät ole sosiaalisia lainkaan, yleensä käyvät veneen vieressä ja häipyvät samantien. Biskajan ja Espanjan delfiinit hyppelivät ja ääntelivät tuntikausilla sukellellen veneen ali ja nauttivat täysin rinnoin veneen tekemistä kuohuista.

Lintuja salamatkustajien lisäksi on ollut pari lajia. Olemme ristineet shearwater-linnun ( englannin kielinen nimi) taitolentäjiksi, sillä ne lentävät maininkeja nuollen juuri vedenpinnan yläpuolella ja laskeutuvat pehmeästi veteen. Lentoonlähtö tapahtuu yhtä taidokkaasti ja sulavasti. Kyseistä lintua on vaikea kuvata veneen keikkuessa ja linnun lennellessä nopeasti veneen edessä. Suulia oli paljon alkumatkasta ja samoin stormpetrel nimisiä (englannin kielinen nimi).

Saavuimme Isla de Craciosaan täsmälleen viiden vuorokauden jälkeen startista ja matkaa kertyi 587 mpk.
Matka oli helppo ja tuntui ajallisesti lyhyemmältä kuin se olikaan. Muistuu mieleen 80- luvulla ensimmäinen lentomatka Kanarian saarille, oli olevinaan pitkä lentoaika, vaikka taisi kestää vaivaiset kuusi tuntia!
Saaret ovat karun kauniita ja kunhan olemme asettuneet taas uuteen osoitteeseemme, käymme kuristamassa lähikujat. Olemme ankkurissa, joten jollalla mennään maihin. Taidan jättää kertomatta sen rantautumisen…

Kummallisten möykkyjen arvoitus

Kolmannen päivän aamuna oli vedessä kellunut kummia mustia möykkyjä ja kun niitä kohti lähestyi, hävisivät ne pinnan alle. Osa niistä muistutti kelluvia ananaksia.  Mitään kaloja ne eivät voineet olla eivätkä delfiinejä ja valaaksi ne olivat aivan liian pieniä. Yritimme lähestyä muutamaa huomaamattomasti, minä keulassa seisten ja kamera valmiudessa. Pääsimme melko lähelle ja sain hyviä kuvia – kilpikonnasta! Eipä käväisyt ensimmäisenä mielessä nähdä kelluvia kilpikonnia Atlantissa. Niitä riitti koko päivän ajalle yhtä runsaasti kuin merimerkkejä saaristomerellä.
Taisivat nekin nauttia auringon lämmöstä niin kuin me teimme. Afrikan läheisyys tuntuu, sillä lämpötila tätä kirjoittaessa on kolmekymmentä astetta ja kello on yksi iltapäivällä. Matkaa Lanzarotelle on vielä jäljellä parisataa meripeninkulmaa, eli pari vuorokautta.

Annoimme veneen ajelehtia aamulla ja kävimme uimassa kirkkaassa vedessä sekä otimme suihkut uimatasolla seisten. Veden lämpötila oli 20,6 ja syvyys noin 3 kilometriä.
Hentti sai tänään ensimmäisen tonnikalansa puolikkaalla vavalla, sillä toinen vavanpuolisko kuuluu Svantelle…
 Reilu kilon kokoinen kala fileoitiin ja pääsee huomenna pannulle.
Iltapäivällä tupsahti pieni kerttunen yrttilaatikkoon ja katseli minua silmiin. Harmillisinta oli se, että kamera oli siinä laatikossa, enkä voinut tietenkään kuvata tätä uskaliasta matkustajaa, vaikka seisoin siitä 30 sentin päässä. Linnulla on valittavana lepopaikkoina kilpikonnanselkä, kelluva pullonkaula tai ohilipuva vene ja oli kiva, kun se oli valinnut meidän veneen.

Itse matkanteko ja ympärillä oleva meri on kuin kotivesillä seilailisi, vain saaret puuttuvat ja eläimet ovat eksoottisempia. Aikoinaan Suomessa matkaa suunnitellessa sitä ajatteli valtameren olevan jotenkin erikoista, mutta tähän mennessä meri on ollut meille suopea ja siksi kai se ei tunnukaan niin erikoiselta.
Tuuliparka vain on eksyksissä, se pyörii 360 astetta pitkin päivää, eikä näköjään osaa päättää, mistä puhaltelisi. Ja heikoin esitys vahvuudeltaan, mitä olen tavannut - parhaimmillaan se on puhaltanut viime päivien aikana 3 m/s, yleensä vain 1,2! Kuinka monta extrapäivää haluamme 5-6 matkapäivän lisäksi odottelemalla hyvää tuulta?