Maanantai, kello 4.00 aamulla ja edessä harvinainen reitti. Nostimme ankkurin vähin äänin ja suuntasimme kohti siltaa. Aamuviiden avaus on päivän ainut ja jos eivät huomaa tulijoita jää sekin avaamatta. Ajoimme rauhallisesti, vene hyvin valaistuna pimeässä sillankupeeseen. Punaiset ja vihreät merimerkit pitivät meidät oikealla reitillä. Tuulta ei ollut lainkaan ja Point a Pitren valot loistivat tyyneen vedenpintaan. Ilmassa leijaili mudan ja mangroven sekoitus.
Meitä oli 4 venettä odottamassa starttia kuin ravikilpailuissa. Kaikki pyörivät ympyrää odottaen ajolupaa eli vihreää valoa. Menoaukko näytti kapealta ja matalalta, sillä viime kuukaudet ympärillä on ollut aavaa merta ja taivas kattona. Pujahdimme toisena veneenä jokireitille, joka vei mangrovemetsän halki saaren toiselle puolelle. Perä perään ajoimme toiselle sillalle, joka aukesi puolen tunnin kuluttua. Lintujen laulu kuului moottoriäänien yli.
Vastaan lensi jalohaikaroita, ensin muutaman linnun parvissa, mutta seuraavan tunnin aikana määrä vain lisääntyi ja parvia lensi minuutin välein. Linnut hohtivat valkoisina aamun alkaessa sarastaa, emmekä olleet koskaan nähneet edes muuttoparvissa niin paljon lintuja.
Vähimmillään meillä oli kölin alla vettä puolimetriä ja syvimmillään 7 metriä. Kokemus oli hieno, muistutti vähän Hollannin kanavan aikoja. Pitkästä aikaa jouduimme navigoimaan, sillä tähänastiset meriviitat voisi laskea sormin ja varpain.
Pujottelimme veneellä Baie Mahaultin lahteen. Olimme Guadaloupen pohjoispuolella. Kello 7.00 ankkuri upposi veteen ja oli aamupalan aika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti